Työviikko

Ehkä tiedätte tunteen kun rankan työviikon jälkeen leimaatte itsenne ulos toimistolta tai lyötte työrukkaset naulaan, suljette oven ja kiirehditte kotiin rentoutumaan. Taas yksi viikko takana ajattelevat varmasti monet aina perjantaisin. Toisille työnteko tuntuu olevan vastenmielistä kun taas toiset viihtyvät työpaikallaan turhankin hyvin. Itse kuulun johonkin välimaastoon. Mieluiten kutsuisin kuitenkin työpaikakseni tuttuja lenkkipolkuja, lähimetsää tai jopa kuntosalia. Suomessa on vain muutama yksilölajin urheilija jotka voivat kirjoittaa eri lomakkeisiin "urheilija" kohtaan ammatti. Suunnistajista en tiedä kenenkään tekevän niin. Ja vaikka urheilemalla pystyisi elättämään itsensä uran aikana, niin lopettamisen jäleen tyhjän päälle putoaminen ei houkuttele joten opiskelua ja työkokemusta on keräiltävä jo sitä ennen. Se johtaa aina kompromisseihin. Itse olen parin viime viikon aikana kokenut molemmat ääripäät: 30 tunnin urheilijan työviikon ja 50 tunnin toimistotyöläisen viikon. Voin kertoa, ja kerronkin, että on siinä jonkinlainen ero jaksamisen suhteen, palautumisesta puhumattakaan. Alla lyhyt kuvaus molemmista:


Urheilijan viikko:

• konttori Ylläsjärvellä, työmaa Kolarin, Kittilän ja Muonion kuntien alueella
• työ latujen hinkkaamista mahdollisimman vaihtelvilla reiteillä
• tyypillinen työpäivä: Herätys klo 8-9 välillä. Aamupuuro. Klo 10 n. 3h/40km hiihtolenkistä perinteisellä tyylillä. Ruoan laitto ja ruokailu. Päiväunet. Suksihuoltoa tai lueskelua tms. Illalla klo 18 luisteluhiihtoa, lumikenkäilyä, mäkivetoja tai punttisalia viikonpäivästä riippuen n. 1h. Sauna. Illallinen. Nukkumaan klo 23.
• työaika 30h/vko (7 vrk)
• rahaa kuluu ruokaan enemmän kuin toimistötyöläisellä. Muuten ei eroa kulutuksessa.
• "oikeita" töitä n. 2h/vko

Toimistotyöläisen viikko:

• toimisto Töölössä
• työ lähinnä tietokoneen näppäilyä
• tyypillinen työpäivä: Herätys klo 7. Nopea aamupala. Bussilla töihin. Sisään-leimaus n. 8-8.30. Sähköpostien lukua. Klo 9.30 palaveri. Klo 12 lounastunnilla työpaikan kuntosalille. Klo 13 eväiden syönti töiden ohessa. 13.30 kahvitauko eli teemukillisen haku kerroskeittiöstä ja heti takaisin töihin. Näppäilyä, palaverointia, kouluttamista yms päivästä riippuen. Ulos-leimaus klo 19. Bussilla kotiin. Lenkki tms. Klo 21 ruokailu. Netissäsurffaus ta, ehkä kotitöitä. Nukkumaan klo 23.
• teoreettinen työaika 30h/vko (4 vrk), käytännössä 50h/vko (5 vrk)
• rahaa kertyy valtion nuoren määräaikaisen asiantuntijan palkan verran. Kattaa asumiskulut yms. Rahaa kuluu työmakóihin saman verran kuin mitä urheilija syö enemmän.
• treeniä n. 10h/vko

 

Maisemat Ylläksen työmaalta                                          Maisema Töölön toimistolta

Ensimmäisen kaltaisia viikkoja voisi puolestani olla enemmänkin, ja periaatteessa niitä voisi pitää aika usein. Jos on viikon lomalla (eli urheilijan työviikolla), joutuu sitä ennen tekemään pidempiä työpäivä ja normaalista nelipäiväisestä poiketen viisipäiväistä työviikkoa viikon tai kaksi. Myös loman jälkeisellä viikolla töitä riittää normaalia enemmän (kuten nytkin kävi), jolloin noin kuukaudessa tulee tehtyä yhden lomaviikon verran normaalia enemmän töitä. Eli jos tarkoitus on käyttää lomailuun kertyneitä ylimääräisiä työaikasaldoja, niin käytännössä joudut tekemään viikon työajan verran normaalia enemmän hommia jotta voit pitää vapaasi. Ja taas kertyy lisää saldoja. Oravanpyörä on valmis. Viikko leirillä urheilijana ja kaksi-kolme viikkoa töissä virkamiehenä ei siksi ole optimaalinen yhdistelmä kokonaiskuormituksen kannalta. Kahdesta edellä kuvatusta viikosta rankempi omalta osaltani oli tuo jälkimmäinen. Koko viikonloppu on mennyt palautuessa vaikka harjoittelin vain 10h tällä viikolla. Alkuviikosta koitin palautella Ylläksen viikosta, mutta todellisuudessa palautumista tarvittaisiin melkein enemmän nyt viikon lopulla. Tosin olen loppuviikosta päässyt taas polvivaivojen jälkeen paremmin juoksuun kiinni ja se on ollut tottumattomille jaloille rankkaa.

Edessä on enää nelipäiväinen työviikko ja sen verran sopivasti iltamenoja, että toimistolta pitää lähteä viimeistään kuudelta joka päivä joten ne hommat jää tekemättä mitä ei tuossa ajassa ehdi. Sen jälkeen edessä on paluu Ylläkselle muutamaksi päiväksi, tällä kertaa tosin enemmänkin joulun vietto mielessä. Sieltä lyhyt visiitti kotiin ja neljäksi viikoksi Uuteen-Seelantiin. Joku sanoisi lähtevänsä leirille, minulle se on lomaa. Ei siksi että löhöilisin rannalla tai kiertelisin vain nähtävyyksiä katselemassa, vaan siksi että tykkään urheilusta, harjoittelusta ja kyllä myös sen mukanaan tuomista turismimahdollisuuksista. Sanotaan, että työstänsä pitäisi tykätä. Minä tykkään sekä leipätyöstäni että urheilusta. Välillä niiden yhdistely on vaikeaa ja niiden välille pitäisikin onnisutua löytämään sopiva balanssi.

Seuraavan blogitekstin näppäily tulee tapahtunemaan maailman toiselta puolen joskus vuoden vaihteen kieppeillä. Muistakaa jouluna syödä hyvin, liikkua ja ennen kaikkea levätä ja palautua syksystä ja kerätä uusia voimia kevättä varten. Hyvää joulua!


ps. mahdolliset kirotusvihreet johtuu siitä että venyttelin tätä kirjoittaessani.

NZ

Parisen viikkoa sitten Suunnistusliiton sivuilla julkaistiin maajoukkue kaudelle 2013. Samalla julkaistiin myös joukkue kauden ensimmäisiin maailmancupin kisoihin. Mun nimi löytyy jälkimmäisen kohdalta. Tosin lähinnä sen takia että kyseessä on enemmän tai vähemmän omakustannematka ja Uusi-Seelanti sijaitsee aikalailla tasan tarkkaan maapallon toisella puolen eli useat Suomenkin huipuista jättävät kyseiset karkelot väliin. Itsellä edessä on siis lähtö NZ:taan joulun jälkeen ja paluu kuukautta myöhemmin. Lomaa on reilusti jäljellä kun kesälomia tuli pidettyä vain pari viikkoa. Kaikki loputkaan kesälomat eivät tuohon reissuun tuhlaannu, vaan kun siihen lisätään kertyneet ylityösaldot niin laskin aivan itse eilen että seuraavan kerran pitäisi mennä ystävänpäivänä. Rahaakin löytyy sopivasti matkan toteuttamiseen, joten mikäs siinä. Ennen kaikkea olen aina halunnut matkustaa juuri NZ:taan ja tämä reissu on pyörinyt ajatuksissa aina siitä asti kun kuulin MC:n myöntämisestä sinne.

Jos matka yhteen suuntaan kestää noin 30 tuntia ja maksaa noin tonnin, niin tyhmäähän sinne olisi mennä vain viikoksi kisojen takia. Varsinkin kun kaikki siellä käyneistä tutuista ovat väittäneet kolmen viikon olevan minimiaika joka maassa kannattaa viettää. Itsellä visiitin pituudeksi tulee siis noin neljä viikkoa ja siinä ajassa ei ole tarkoitus vierailla eteläsaarella ollenkaan. Ja nytkin matkasuunnitelma tuntuu ihan riittävän tiiviiltä 17 kisastartin ja parin treenin lisäksi. Kaikkia kisoja ei ole tarkoitus juosta tosissaan, mutta koska tuolla ei jokamiehen oikeuksia tunneta, niin maastoihin on kisojen ulkopuolella aika vaikea päästä. Toki viimeinen viikko kisojen jälkeen on tarkoitus viettää paikallaan Taupolla ja treenailla sen mitä vielä jaksaa. Toivottavasti jaksaa, koska seuraksi on tulossa muun muassa kaksi kolmasosaa hallitsevasta viestin maailmanmestarijoukkueesta. 

Jos nettiyhteydet perillä ovat suosiolliset, niin matkakuulumisia voi sitten aikanaan lueskella blogista. Oman lusikkansa matkasoppaan heittää paikallinen Tongariron tulivuori, joka juuri nyt on päättänyt lopettaa reilun sadan vuoden hiljaiselonsa. Pieni toivomus olisi, ettei vuori järjestäisi Eyjafjallajökullin kaltaista purkausta ja sulkisi maan ilmatilaa pariksi kuukaudeksi. Oikeastaan saisi lopettaa kokonaan sen tuhkan puskemisen, jotta pääsisin reissun aikana vetäisemään yhden legendaarisimmista vaellusreiteistä eli Tongariro Crossingin.

Siitä on nelisen viikkoa kun kävin Mammuttimarssissa. Edellisessä blogitekstissä kolme viikkoa sitten arvelin vielä ylimenokauden ja juoksutauon jäävän lyhyeksi. Toisin kuitenkin kävi. Sartoriuslihas oli ottanut kiinnityskohtaansa pienen tulehduksen ja se on kuulemma kunnolla tulehtuessaan pirullisen vaikea hoitaa kuntoon. Otin varman päälle, söin parin viikon tulehduskipulääkekuurin, annoin jalkaan kylmähoitoa useita kertoja päivässä ja olin juoksematta, pyöräilemättä ja oikeastaan tekemättä mitään muuta kuin voimatreenejä keski- ja ylävartalolle sekä vesijuoksin ja soudin laitteella.

Viime viikolla jalka alkoi olla hyvässä kunnossa. Kipua ei tuntunut levossa tai kävelyssä oikeastaan koko aikana, ja juoksukin sujui taas kivuttomasti tiistain ja torstain lenkeillä. Perjantaina kipu teki kuitenkin comebackin ja aika lailla yllättäen se äityi pahaksi. Ei muuta kuin takaisin altaaseen ja maanantaina lääkärille ja tiistaina magneettikuviin. Nyt keskiviikkoaamuna lekuri soitti tuloksista:mitään ei ole rikki, polven limapussi on kuitenkin tulehtunut. Kylmää, tulehduslääkettä ja ehkä kortisonia. Liikunta sallittu kivun sallimissa rajoissa.

Mikä sitten on tarinan opetus? Jos juokset selvästi totuttua pidemmän matkan, kannattaa päälle vetää tulehduskipulääkekuuri ihan vaan varmuuden vuoksi.

Onneksi on ollut motivaatiota hoitaa vaivaa kuntoon. NZ:n matkasta on omasta mielestä vesistön ylitykset hoidettu mielikuvissa altaassa vesijuostessa tai salilla soutaessa. Nyt alkaisi olla korkea aika siirtyä maalle ja alkaa laittaa suksea toisen eteen ja viimeistään parin viikon päästä juoksukenkääkin. 

Nyt edessä olisi 12 päivää Ylläksellä! Olosuhteet ovat tänä vuonna vuoden aikaan nähden esimerkilliset: 45 cm lunta ja 115km latuja. Polven olisi syytä olla yhteistyökykyinen, koska muuten mökillä voi tulla tuossa ajassa tylsää. TZ.

Ens kauel

Taas on se aika vuodesta kun otsikon mukaiset kaksi sanaa ovat useiden suunnistajien huulilla. Motivaatiota on ehkä ehtinyt kertymään ylimenokauden aikana tai päättynyt kausi ei ole sujunut suunnitelmien mukaan. Ens kaudella kaikki tehdään paremmin, reenataan enemmän ja kovempaa, tehdään sitä tai tätä, voitetaan kaikki kisat tai ainakin omat testijuoksuennätykset laitetaan uuteen uskoon. Ilmiö on yleinen varsinkin mannan ja småkkerin paluulaivoille, mutta sen levinneisyysalue kattaa jo koko Suomen. Erityisesti ilmiötä tavataan nuorten miesten keskuudessa.

Vanhemmiten alkaa ehkä ymmärtämään oman tasonsa paremmin eikä radikaaleillakaan harjoitusmuutoksilla saa aikaan sellaisia tuloksia että muutosta voisi verrata nuorempana esitettyihin ens kauel -puheisiin. Itselle on kaikesta huolimatta jäänyt hieman epäselväksi se, että mitä hyötyä on uhota omista suunnitelmista tai tavoitteista. Unelmia toki saa kaikilla olla, ja usein juuri konreettiset unelmat tai tavoitteet saa vähämmän motivaation päivinä solmimaan lenkkareiden nauhat. Ja jos unelmat tai tavoitteet kertoo muille julkisesti, sitoutuukin niihin ihan eri tavalla kuin pitämällä ne vain omassa mielessään. Yhteys reaalimailmaan pitää kuitenkin säilyttää ja luoda tavoitteet sen mukaisesti. Mutta miten asettaa juuri sopivasti motivoivat tavoitteet itselleen? Varsinkin lajissa nimeltä suunnistus se on vaikeaa, koska sijoitustavoitteiden asettaminen on todella vaativaa. Omallakin hyvällä suorituksellakin oma nimi voi löytyä tulostaululta sijoilta ynnä muut tai fysiikan ollessa rautaa virheet voi pilata suorituksen. Oman osansa soppaan lisää myös kanssakilpailijoiden suoriutuminen kyseisenä päivänä. Omat tavoitteet onkin siksi nykyään puhtaasti fyysisiä tai taidollisia, unohtamatta oman kehityksen kannalta olennaisia harjoitustavoitteita.

Jotta voi asettaa tavoitteita uudelle harjoituskaudelle (ja ehkä ens kauen kisoille), pitää ensin analysoida mennyttä ja vetää johtopäätökset. Tällä viikolla mammuttimarssin jälkeen olen joutunut pitämään nyt sitä ylimenkoautta minkä pitämistä vielä pari postausta sitten arvoin. Samalla olen analyseerannut viime sunnuntaina päättyneen harjoituskauden datoja ja kisoja. Ens kauen harjoittelun päälinjat alkaa olemaan selvillä, mutta vielä en aio käynnistellä harjoittelua 100% teholla vaikka ylimenokausi voikin jäädä viikon mittiaseksi. Raapustin pitkän analyysin, mutta julkiseen jakeluun en sitä laita. Pysyköön omana tai korkeintaan seuran sisäisenä tietona. Muut saatte tyytyä alla olevaan graafiin.

Treenikausi 2012 yhdessä kuvassa

Viime kauden tavoitteet toteutuivat kaikesti huolimatta ihan kohtuullisesti. Eniten tietysti harmittaa EM-kisojen väliin jääminen. Harjoitustavoitteina oli parantaa juoksumäärää ja voimapuolta. Molemmat toteutuivat aika hyvin. Myös suunnistustreenejä tuli enemmän kuin 2011 ja "oikeiden" lepopäivien määrä väheni. Ens kauden tavoitteetkin on kirjattu, mutta mulla ei ole mitään tarvetta huudella niitä julkisesti. Katotaan sit taas vuoden päästä minkälaisia vonkaleita verkkoon tarttui kaudelta 2013.

Harjoitussuunnitelmissa ei suurta muutosta liene luvassa. Harjoitusolosuhteissa ehkä jonkin verran. Keväällä kun saa pidettyä paketin kasassa, niin eiköhän sieltä ainakin jonkinlaista saalista tule. Talven viikkorytmitys tulee varmaankin aika pitkälti koostumaan samanlaisesta rytmityksestä kuin parina viime vuotenakin. Alla kuvakaappauksena lynxin hpk:sta yksi esimerkkiviikko viime talvelta.

 Malliviikko

Mammuttimarssi

Tuli tuossa perjantai-lauantai välisenä yönä käytyä vähän pidemmällä lenkillä. Tai oikeastaan en tiedä mihin treenikategoriaan treeni oikeastaan kuuluisi, olihan päässä lamppu ja kädessä kartta koko 9,5 tunnin ajan. Kyse oli Vihdissä tänä vuonna järjestetystä mammuttimarssi -nimisestä tapahtumasta, joka on tapahtuman kotisivun mukaan reipashenkinen seikkailukilpailu, mikä koostuu vähintäänkin lievää suunnistaitoa vaativasta jotoksesta ja todennäköisesti matkan varrella olevista pikku tehtävistä. Nyt palauttelen rasituksista sohvalla ja samalla on hyvä kirjoitella raporttia.

Idea osallistumisesta muhi päässä jonkun aikaa. Oikeastaan osallistumispäätöksen tein jo kun selvisi ettei Smålandskavleniin oltu tänä vuonna lähdössä. Ilmoittautumisen mammuttiin pystyi tekemään vielä pari päivää ennen starttia, kun sääennuste sekä etukäteen koordinaatein kerrotut rastipisteet olisivat selvillä. Samalla pystyi arpomaan omaa fyysistä vireyttä eikä kisaan tarvisi lähteä heikossa hapessa. Huonon sään ja vireen sattuessa ajattelin hypätä lauantaina Nuuksio Classic -maratonreitin juosseeseen porukkaan. Nyt lupailtiin kisayöksi aikamoista pakkasta, mutta oikeastaan +1C ja sade olisi ollut pahempi. Keskiviikkona päätin laittaa ilmon kehiin noin 100km marssi -sarjaan ja alkaa pakkailemaan kamoja. Rastit ja kartat tulostin perjantaina ja iltapäivän käytin lepäilyyn sekä reitinvalintojen suunnitteluun.

Varustus kisaan aiheutti aika paljon mietittävää ensikertalaiselle. Tarjolla ei tulisi olemaan minkäänlaista huoltoa lukuunottamatta uimarastin kuumaa mehua. Lisäksi reitti näytti kiertelevän Vihdistä pohjoiseen ja länteen melko harvaan asutuilla seuduilla eikä grillien, 24h huoltoasemien tai aamuyön pizza-kebab paikkojen varaan voinut laskea. Juomaa toivoin löytäväni jostain, mutta varmuuden vuoksi pakkasin muutaman vedenpuhdistustabeltin reppuun. Suurimman haasteen varustelupuolelle aiheutti kuitenkin luvatut -7C pakkaslukemat. Hikoiluun ei olisi varaa, mutta kylmäkään ei saisi tulla. Eli koko ajan olisi pysyttävä liikkeessä ja tarvittaessa varavaatetta pitäisi olla sen verran ettei hypotermia pääsisi yllättämään. Maa ei ollut päivän-parin pakkasten jälkeen ehtinyt täysin jäätyä, joten kenkien kastuminen ja sen jälkeen jäätyminen tulisi luultavasti olemaan suurin kylmettymistä aiheuttava onglema. Samoin ongelmia voisi aiheuttaa mahdollinen juomapussin ja -letkun jäätyminen neopreenisuojauksista huolimatta. Alla vähän listaa siitä mitä mulla oli päällä ja mukana (jos joskus itse vielä mietin samoja juttuja tai joku muu on lähdössä kokeilemaan).

päällä: jalassa Skins puolipitkät kompressiotrikoot, Nonamen talvitrikoot, vaellussukat ja Inov-8 212 kengät. Yläosassa ohut Catmandoon kerrasto, Ullmaxin korkeakauluksinen kerrasto ja erittäin ohut Salomonin xa-juoksutakki. Päähän buffi ja käteen hanskat. Garmin 405 & sykevyö. Otsalampuksi katsoin riittävän Retken Focus Q4 -ledilampun 125 lumenin teholla. Kunnon yösuunnistuslamppu olisi vaatinut useamman akun ja melko paljon lisää kannettavaa.

Haglöfsin LIM 18 litran repussa: polvipituiset kompressiosukat, Berghausin gore paclite housut, Sastan Polartec fleece, varabuffi, magicglove-hanskat ja fleecehanskat. 1,5 litran Sourcen lämpöeristeinen juomapussi jossa vettä. Puhelin, varaparistot lamppuun, kompassi, pelastuslakana, kerttakäyttöiset jalan lämmittimet, särkylääkettä, leukoplastia, compeedeja, voidetta, vedenpuhdistustabletteja, luottokortti&20€, mp3-soitin, nenäliinoja. Energiapuolella 4*geeli, 2*snickers, 3*myslipatukka, 2*minisalami, glukoosipastilleja ja muutama kofeiini ja magnesiumtabu.

Startti tapahtui klo 21.00 Vihdin Enä-Sepän kurssikeskuksesta. Ykkösrasti oli Salmen laskettelurinteen puolenvälin tolpassa. Karkasin heti paukusta ja sain juosta ykköselle omaa reitinvalintaa tähtikirkkaan taivaan ja lähes täyden kuun valossa muutaman millin lumikerroksen peittäessä maata. Hieno fiilis. Kakkonen oli lyhyt vain 13min väli ennen pidempää 11 kilsan (matkat juostua reittiä pitkin) väliä kolmosen uima-/sakkorastille. Tässä olisi ollut ennakkomittausten mukaan n. 700m lyhyempikin valinta tarjolla, mutta se olisi pitänyt sisällään kaksi metsäpätkää, joista toisella olisi ollut puron ylitys. Varoin kenkien kastumista ja otin alle isompaa tietä yhtä 100m metsäoikoa lukuunottamatta. Vauhti oli sellaista 5'30''/km, isoimmat mäet kävelin.

Kolmosella Haimoossa oli tarjolla mammuttimarssiin kuuluva n. 15 metrin uinti tai vaihtoehtoisesti sakkolenkki rastille nro 4 n. 1,9km päähän ja takaisin. Pelkäsin uinnin kylmettävää vaikutusta ja tieto sen hetkisistä pakkaslukemista, -11C, vain vahvisti päätöstäni lähteä sakkolenkille. Repun jätin uintirastille lämpimään kaminatelttaan. Sakkolenkki otti reilu 20 min ja matkaa tuli gps:n mukaan 4,4km. Uinnin olisi varmasti suorittanut vaatteidein vaihtoineen nopeammin, mutta toisaalta kuumaam mehua sakkolenkin jälkeen hörppiessäni kuuntelin pyöräsarjassa olevien keskytysspekulaatioita uinnin jälkeen. Suurin osa porukasta taisi uida jo hieman jäätyneessä joessa. Teltasta lyötiin vielä matkaevääksi mukavasti käsiä lämmittävä grillimakkara. Söin siitä kaksi kolmasosaa juostessani ja loput heitin mäkeen.

Vitosen kohdilla tarjottiin vähän enemmän polkua alle ja inovit alkoivat keräämään pintaansa pientä kuurakerrosta. Niillä kohdilla vedin ensimmäisen geelin ja tajusin että repun vyöhihnan taskussa ne alkoivat jo jäätymään. Myös juomaletkun kanssa piti olla tarkkana. Alkuun juomaväli oli ollut n. 30 min, mutta tihensin sitä 20 minuuttiin jäätymisen estämiseksi. Kutosella Vihtijärven kohdilla alkoi mittarissa olemaan 40km. Juomaväli oli tässä vaiheessa n. 15min, mutta silti letku oli päässyt jäätymään, ilmeisesti unohdettuani puhaltaa letkusta ylimääräiset nesteet takaisin juomapussin puolelle edellisen juomakerran yhteydessä. Kutosen leimauksen jälkeen ylämäkeen kävellessäni yritin availla tukosta puhaltelemalla ja vääntelemällä letkua. Yllättäen letkun koko pääosa lähti irti ja nesteet letkusta purkautuivat hanskoilleni paineella. Vähän aikaa kesti ennen kun sain pääosan takaisin paikoilleen. Vähän kastuneiden hanskojen lisäksi harmitti menetetty vesimääräkin. Kaivoin repun sivutaskusta ohuet alushanskat ja vedin ne kastuneiden alle. Seiskalle mennessä tiellä tuli maratonin lukemat garminiin ajassa 3h43min.

Seiskalta kasille oli tarjolla kisan pisin väli, mun suoraviivaista reittiä pitkin juostuna 14,3km ja aikaa kului 1h32min. Alkuun jonkun verran heikkoa polkua, väliin tietä ja loppupuolella lehmäaitausta, polkua ja tietä. Siinä tuli vedettyä isompaa myslipatukkaa ja hörpittyä tasaiseen tahtiin säiliöstä. Kengät pysyivät vielä suht kuivina kun koitin olla varovainen ja aina metsäpätkien jälkeen pyyhin lumet pois kenkien päältä ja sukkavarsista. Ysille Vanjärven lintutornille jatkettiin suunnilleen samanpituisella välillä. Polkupätkällä ura alkoi olemaan heikompi kun jo jonkun aikaa hyytymään olleiden lampun paristojen teho, joten paristojen vaihto piti suorittaa keskellä metsää ilman kuun valaisevaa vaikutusta. Onneksi kännykän taustavaloa pystyi hyödyntämään. Operaatio otti kaikkine säätöinen nelisen minuuttia, mikä olikin pisin tauko. Vähän kylmä pääsi tulemaan, ilmeisesti myös Garminille joka ilmoitti akkujen olevan heikot. Tielle päästyäni otin lisäenergiaa minisalamilla ja melkolailla heti perään snickersillä. Garmin ei näistä valitettavasti pystynyt ottamaan omaansa vaan lopetti toimintansa ajassa 6,5h ja 69km. Sen jälkeen aikaa katseltiin kännykästä ja kilsat mittailin jälkikäteen kansalaisen karttapaikalta ja googlemapsista.

Kymppi-ykstoistaset oli lyhyitä välejä, noin 20 minuuttisia. Ysin laavulta toivoin löytäväni joka lämmittävän nuotion tai kaivon juomapussin täyttämiseksi. Ei tullut jättipottia eikä edes sivuosumia. Tässä tapasin ensimmäiset ihmiset (pari 170km pyöräsarjalaista) uimarastin jälkeen. Kymppi oli Jokikunnan hyppyrimäessä ihan golfclubin vieressä. Valitettavasti sieltäkään ei löytynyt toimivaa vesihanaa.
Ykstoistanen oli ison mäen päällä olevalla mastolla. Helppo löytää, mutta raskas kiivetä. Samalta rastilta alkoi myös x-factor -rastitehtävä, jonka kirjalliset ohjeet annettiin lähdössä. Kompassin astelukemilla vedettiin juoksuhautahässäkkään, josta risteyksien kääntymisohjeiden (tyyliin toinen risteys oikealle) perusteella piti löytää leimaamaan rastille 12.

Rastia 13 ja Vihdin kirkonkylää lähestyessäni jo lähes varmana pitämäni maaliin pääsy koki kovan kolauksen. Loivaan alamäkeen pyörätiellä juostessani askel liukui hieman, ehkä sellainen viitisen senttiä. Seuraavaan ylämäen jälkeen kävelystä juoksuun lähtiessäni huomasin yllättäen vasemman polven sisäsyrjän olevan todella kipeä. Mitään ongelmia tai edes tuntemuksia sen kanssa ei oluut aikaisemmin, joten päättelin kivun johtuvan pienestä liukastelusta. Yritin parisataa metriä verrytellä ja venytellä ja hieroa sitä, mutta tilanne ei tunttunut paremmalta, joten kaivoin repusta särkylääkkeen. Vähän aikaa repulla kyykittyäni jatkoin matkaa ja huomasin kivun lieventyneen. Itse asiassa jalka ei tuntunut juostessa juurikaan. Rastille 13 Birgitan kirkon raunioille tullessani piti taas laittaa kävelyksi ja heti alkoi tuntumaan kipua polvessa. Rasti oli raunion muurien päällä ja ehkä pieni kiipeily verrytti sen verran, että pystyin taas juoksemaan Vihdin keskustan läpi. Pari siompaa ylä- ja alamäkeä pakotti kuitenkin kävelemään (alamäkeen ei ollut mitään mahdollisuuksia juosta tuolla polvella ja ylämäissäkin juostessa siihen sattui). Venyttelyt ja hieronnat auttoivat aina hetkeksi aikaa ja sain vielä yhden juoksupätkän aikaiseksi kakkostin ylityksen kohdilla. Sitä seurannee ison mäen päälle tilanne oli kuitenkin se, että jalalla ei pystynyt enää ottamaan minkäänlaisia askeleita. Oikeastaan pelkkä seisoskelukin sattui. Kipulääkkeen ottamisesta oli kulunut jo reilu tunti eikä kipu ollut ainakaan helpottanut. Muita vaihtoehtoja ei jäänyt kuin soittaa järjestäjien raatotaksi hakemaan ja hyväksyä kesksytyksen olevan tosiasia.

 Tokavikalle jäi kesken kun vain 8,5km oli jäljellä. Pisimmän välin 14,3 kilometriin verrattuna ei siis juuri mitään.



Hankaluudet alkoivat 87km ja 8h20min kohdilla ja siitä raatotaksin saapumiseen 1,5h myöhemmin mennessä olin edennyt 8,5km eli 95,5km tuli mittariin. Raatotaksin tilaamisen jälkeen oli ihan pakko pysyä jonkinlaisessa liikkeessä kylmettymisen välttämiseksi, joten etenin sen 15-20 minuutin aikana vielä sen verran että olin taksin saapuessa tokavikan rastin kohdilla vihtiskin risteyksessä. Laskin jälkikäteen, että siitä olisi ollut minun reitinvalintoja pitkin matkaa maaliin vain 8,5km. Se on todella vähän verrattuna siihen mennessä taitettuun 95,5 kilometriin, mutta muita vaihtoehtoja ei ollut. Jos kyseessä olisi ollut tärkeämpi kisa, niin olisin voinut hammasta purren ja itkua vääntäen koittaa raahautua maaliin asti. Silläkin olisi varmaan irronnut voitto. Nyt keskeytys oli ainoa järkevä ratkaisu. Olin kuitenkin päässyt kokemaan koko yön kestävän ultrakisan ja huomannut että jaksoin fyysisesti ja henkisesti rasituksen hyvin. Muuten ei siis vielä tuntunut keskeyttäessä kovin heikolta, mutta polvi oli eri mieltä. Lihaksisto vain taisi olla sen verran tiukilla että pienikin äkillinen liike sai aikaan vakavaa vauriota. Harmittaa, koska olisi ollut kiva juosta maaliin ja saada elämäni pisimmäksi juoksulenkiksi kolminumeroinen luku. Nyt täytyy tyytyä tuohon reiluun 95 kilsaan. Ihan heti en ole aikeissa kokeilla uudestaan, vaikka mitenkään huono maku kisasta ei jäänyt. Aikaisintaan ensi vuonna mammuttimarssilla tai sitten jonkun vuoden kuluttua lämpöisemmissä oloissa kesällä. Suosittelen itsensä haastamista pitkillä matkoilla kuitenkin kaikille. Itse ainakin mieluummin lähdin tässä vaiheessa kautta tavoittelemaan pituusennätystä aikatavoitteiden sijasta.

Mitään varavaatteita en käyttänyt, sukat olin ajatellut vaihtaa, mutta sinä aikana olisi voinut tulla kylmä, joten vedin samoilla ja lopussa jo märillä sukilla koko kisan. Myöskään jalan lämmittimiä en ottanut käyttöön. Eenergiat riitti hyvin ja pari geeliä, snickersi ja minisalami jäi yli. Muutamt kofeiinigeelit ja tabletit pitivät mielen virkeinä eikä yksin edetessä tullut tylsää. Mp3:sta en kaivannut esille, vaan oli ihan kiva nauttia aamuyön rauhallisesta luonnosta. Aika helpolta tuntui henkisesti. Kai se on aika pitkälti kiinni asenteestakin. Muutamia tiepätkiä juoksin lamppu pois päältä kuun valossa. Hieno tunne. Länsi-Uusimaalaiset tiet tuntuvat olevan rauhallisia jopa viikonloppuöinä eikä muuta liikettä pahemmin näkynyt. Yksi hirvi, pari peuraa ja lauma lehmiä osui lampun valokeilaan.

Reilu vuorokausi kisan päättymisen jälkeen polvi on ihan kohtuullisen hyvän tuntuinen. Kävely onnistui jo eilenkin ja sauna sekä sähköstimulaatio ovat varmaankin auttaneet. Taidan lähteä vesijuoksemaan ja laittaa ilmottautumisen ensi lauantaiksi Raatojuoksuun 20 kilometrille. Se tuntuukin eilisen jälkeen pieneltä verkkalenkiltä. Näkyy treeneissä!


Ja loppuun vielä aiheeseen erittäin hyvin sopiva musiikkilinkki (yksi niistä jotka kisan aikana soivat päässäni): The loneliness of the long disntance runner

Ylimenokausi

Olen pidellyt tässä jonkinlaista off-seasonia viimeisen henkilökohtaisen kisan, SM-yön, jälkeen. Ylimenokautta olen kaivannut henkisesti, en niinkään fyysisesti. Ensimmäinen viikko meni ilman suurempia suunnitelmia yhteistreenien merkeissä melko normaalisti parilla lepopäivällä höystettynä. Mannan jälkeen tulikin ulkoiltua reilummin, koska jalat ja mieli kaipasivat selkeästi kevyitä juoksukilometrejä; työmatkajuoksua, lamppulenkkiä Hakunilasta ja viikon kruununa 25km karttalenkkiä Kattilasta itseäni vanhemmilla kartoilla. Nyt edellisellä viikolla jatkoin suunnilleen samanlaisella ulkoilulinjalla, joskin viikonloppuun tuli kolme kovempaa juoksusuoritusta. Ainakin pari viikkoa voi jatkaa samalla linjalla, mutta jossain vaiheessa voisi alkaa tekemään perusvoimaa.

Mikä on ylimenokausi? 

Juoksijalehden mukaan ylimenokausi tarkoittaa urheilijan ja kuntoilijan tarvitsemaa lepokautta. Samalla jätetään hyvästit menneelle kilpailukaudelle ja aletaan suunnata katse kohti seuraavia tavoitteita. Ympäri vuoden systemaattisesti harjoittelevilla kesälajien urheilijoilla ylimenokausi ajoittuu syksyyn.

Juoksija-lehden sivuilla listataan myös neljä asiaa, jotka tulee ottaa huomioon kun haluaa levätä ja pitää ylimenokautta. Katsotaas miten oma ylimenokausi uppoaa näihin suosituksiin.
1) Nollaa tilanne henkisesti. Olen jollekin sanonut, että nollaus onnistuu helposti kahdella tavalla: juoksemalla tai juomalla tarpeeksi pitkään. Itse nollasin toissa viikolla 157 ja viime viikolla 123km. Check.
2) Lepää kunnolla. Sunnuntai-iltapäivät olen levännyt ja syönyt hyvin. Kyllä se syysflunssa tai liukkaat kelit vielä sieltä tulee ja sit on pakko levätä tai ainakin juosta hyvin vähän.
3) Kokeile muita lajeja. Viime viikolla käytiin Nixun kanssa pitkästä aikaa kiipeilemässä ja vielä neljä kertaa tulee ainakin käytyä. Check.
4) Jos harjoittelet, harjoittele kevyesti. On tässä tullut kovempaakin rasitusta kisojen merkeissä, ja parissa testijuoksussa kävin mannan jälkeen keskeyttämässä ja toteamassa ettei pää halua juosta juuri nyt kovaa. Pääasiassa check.

Ei siis ihan oppikirjan mukaan, mutta toisaalta miksi levätä väkisin kun kuitenkin tykkään harjoittelusta. Aina ei kuitenkaan jaksa tavoitteellista harjoittelua tähtäimessä seuraavan viikonlopun tai seuraavan vuoden kisat. Ehkä tämä on tällaista kovakuntoisen kuntoilijan harrastelua. Ja kuntoilijathan käy hölkkäkisoissa, joten kävin eilen Kotojärven ympärijuoksussa Pornaisissa. Syitä oli kaksi: hölkkäkisoissa ei ehdi käymään kuin loppusyksystä tiiviin suunnistuskisakalenterin takia ja olin uuden mikron tarpeessa. Kotojärvellä palkinnot on perinteisesti olleet kodinkoneita, joten toivoin tänä vuonna palkintopöydältä löytyvän hyödyllistäkin tavaraa. Edellisen päivän Halikon aloitusosuus ja pari tuntia myöhemmin vedetty toinen kierros eivät taineet paljon painaa, tai sitten palautuminen tapahtui tupareissa klo 19-02. Kotojärven 14,3km tuli joka tapauksessa kirmattua aikaan 46'53'', joka on sellaiset kolme minuuttia nopeampi kuin edelliset noteeraukseni vuosilta 2008 ja 2010 vaikka lähdin matkaan ilman tavoitteita (tai siis ainoastaan päästä valitsemaan palkintoja ensimmäisenä). Selvä voitto irtosi, mutta harmikseni ei mikroa. Sen sijaan jos joku on kahvinkeittimen tarpeessa, niin täältä löytyis nyt ihan perinteistä tai kapselimallia. Itsehän en kahvia käytä.


Lukijakilapilun oikea vastaus
Kaikkia blogini noin kymmentä lukijaa kiinnostaa varmaankin oikea vastaus edellisessä blogipostausessani esitettyyn kysymykseen. Vastauksia näyttäisi olevan vajaa kolmekymmentä, mutta koska jotkut ovat kuitenkin olleet kovin pullannälkäisiä, lienevät he vastanneet useamman vaihtoehdon puolesta. Aina löytyy niitä, joilla on hirveä makeanhimo ja toisaalta vastaus kysymykseen oli mielestäni sen verran selkeästi pääteltävissä, että sen ei olisi pitänyt olla ylivoimaisen vaikeaa. Vastausjakauma oli tosiaan yllättävän tasainen rivien 12X, 2X1, X12 ja X21 saadessa kaikkien 22-28 % vastauksista. Oikea vastaus oli X21 eli Kevätyö/tuotepaketti - Elonen/herkkuja - yö/ruisleipä.



Ja perustelut sille miksi vastaus olisi voinut olla pääteltävissä heillekin ketkä eivät kyseisiin kisoihin osallistuneet:
Sprintti on pullamössösukupolven laji, mitäs muuta sieltä jaettaisiin palkinnoksi kuin pullaa? Ennen miehet oli kovempia, sm-yöt vedettiin pelkillä tuohipäreillä ja palautuminen hoidettiin sataprosenttisella ruisleivällä. Ja 4-miehiseen kevätyön joukkueseen mahtuu aina vähän eritasoista ja -ikäistä porukkaa. Tuotepaketin sisällöt voi jakaa uudelleen kätevästi joukkueen kesken, muut voivat leipoa sämpylät tai keitellä puurot, kun taas lähes joka joukkueeseen mahtuva junnu tai kiintiösprintteri voi vedellä välipalakeksit ja palautella pullilla. Oikein arvanneiden kesken lupasin arpoa pullaa. Valitettavasti taloudestani on tällä hetkellä pikapullajauhot lopussa, mutta muita herkkuja löytyy ja tarvittaessa pyöräytän korvapuustit arvonnassa onnettaren suosiossa olleelle nimimerkki OP:lle. Hakemaan saa tulla lähes koska vaan. Oikeaan osoitteeseen taitaa pullat mennä. Ja tähän hymiö.

Kattilan 25

Lukijakilpailu

Kaudella 2012 sain kolmessa kisassa palkinnoiksi leipomotuotteita: Kevätyön viestissä (2. sija), Elonen-sprintissä(4.) ja SM-yössä(3.).

Kilpailutehtävänä on yhdistää edellä mainitut kilpailut ja niistä saadut palkinnot.

palkinnot:
1) 100% luomuruisleipä
x) tuotepaketti: puurohiutaleita, sämpyläjauhoja, pastaa, ohrasuurimoita, pikapullajauhoja, välipalakeksejä
2) porkkanakakku 550g, 4 kuningatarleivosta, mustikkamuffini 500g, ruispaloja ja joku n. 500g makea piirakka jota en muista.

Oikea vastaus kerrotaan seuraavassa blogipäivityksessä. Oikein arvanneiden kesken arvotaan pullaa.

 Mannan aurinkoa. Lynx päätyi ankkuroimanani sijalle 22.

Pronssinen yö

Kuva: hirppa.kuvat.fi

Ei turhaan tullut edellisessä blogipäivityksessä mainittua olevani valmis sm-yöhön. Suunnistus sujui aikalailla niin kuin pitikin ja Kuusankoskelta oli kotiin tuomisina pronssia. Se tuntuu erityisen hyvältä vaihtelevan heikosti menneen kisakauden päättyessä.

Perjantaina ohjelmassa oli karsinta 6,3km/14 rastia finaalin naapurimaastossa. Neljä karsintaerää, jossa jokaisessa reilu 40 miestä ja 15 parasta pääsisi lauantain finaaliin. Itselle karsinnan piti toimia hyvänä viimeistelynä ja tarkoitus oli saada homma oikeille raiteille. Raiteet eivät joko menneet oikeaan suuntaan tai sitten rastit eivät sattuneet yöunan valokeiloihin. Laskeskelin jälkikäteen, että rasti numero seitsemän oli ensimmäinen jossa heijastin osui silmiin ennen rastipistettä tai rastilippua. Kakkosella varmistin vielä rastikumpareella kartasta että tässä sen pitäisi olla. Kolmosella ja nelosella rastikivi ei näkynyt viiden metrin päähän. Omat ennakko-odotukset näiden maastojen suunnistusteknisistä haasteista ja yösuunnistusradoista olivat hieman erilaiset, eikä vähiten edellisen vuoden sm-yö esikisan takia. Silloin heijastimet näkyivät hyvin ja maastokin oli avoimempaa. Annoin muuten viime vuoden kisan jälkeen ratamestaritiimille positiivista palautetta heijastimien laadusta ja näkyvyydestä. Luulin heidän omaavan kanssani saman käsityksen yösuunnistuksesta, eli että rastivälien sujuva toteuttaminen on ratkaisevaa eikä se, että rasti pitää kaivaa kuusen kolosta tai hyvällä tuurilla löytää rastille edellisen kaverin siellä leimatessa. No, sija karsinnassa oli oman erän (K1) kolmas, eli juurikin sellainen kuin halusinkin. Vanha viisaushan on, että yössä karsintaa ei kannata voittaa, varsinkin jos on ensimmäisessä tai viimeisessä karsintaryhmässä. Finaalin viimeinen lähtöpaikka ei ole kiva.

Perjantain karsinnan jälkeen oli mukava päästä suoraan kisapaikalla kunnon puusaunaan. Ihmeen hyvin löytyi tilaa ja löylytkin irtosi palauttelemaan miestä. Lynxin yömiesten majoitus oli n. 30km päässä Jaalassa, jossa lauantaina oli hyvä nukkua pitkään, pelailla petankia, K&N.iä ja carcassonea sekä tehdä pieni verkkalenkki ennen ruokaa ja tietty päikkäreitä.

Päätin lähteä pitkällisen harkinnan jälkeen kisaan akulla jonka kestoaika täydellä teholla oli 90min ja sillä sitä myös polttelin koko ajan. Karsinnan kilsavauhdilla akku ja siten myös lamppu olisi hyytynyt ennen maalia, joten taisin tosiaan edelleen uskoa nopeampaan maastoon ja itseeni. Tein myös peliliikkeen ajelemalla lähtökynnykselle 3,5km päähän autolla välttääkseni liian pitkät alkuverkat kaatosateessa (miksi muuten kynnys piti olla niin kaukana, eikö 1km olisi riittänyt kun kynnyksellä on sitten kuitenkin vielä verkattava ennen starttia?). Onneksi sade loppui ennen omaa starttia ja kuukin taisi pilkahtaa pilvien raosta. Fiilis oli hyvä.

Reitti löytyy gps-seurannasta ja rastiväliajat järjestäjien sivuilta. Tarkempaa rastivälien analysointia en nyt taida jaksaa tehdä, vaikka hyvin menneistä kisoista sellainen onkin kiva tehdä. Pari poimintaa matkan varrelta kuitenkin:

1-2. Välin alussa luulen tulleeni isommalle tielle, enkä huomaa risteystä oikealla. Juoksen väärää tieuraa soiroon. +20s.

3-4. Kompassisuunta kääntyy rastilta lähdön jälkeen ja vedän suolle. Korjausliike kestää liian kauan ja kärsin raskaasta pohjasta 40s verran.

4-5. Liian viistosti tielle ja rastinotto isolta keltaiselta aukolta ei meinaa täsmätä. Jään ihmettelemään ja Nurmonen päräyttää paikalle. Vähän pelästyn, koska alku on mielestäni sujunut ihan hyvin. Minuutti välin nopeimmalle, mutta tälle rastille tehdään kisan isoimmat virheet, joten ei kovin paha tappio kuitenkaan minulle.

5-6. Nurmosen peesissä liikaa tiheikössä puskien.

7-8. Selkeä pitkä reitinvalintaväli. Vasen hyppää silmille. Nurmonen vetää ja itsellä on aivan liian vaikeaa. Tiellä onneksi juoksu paranee hieman. Pohja-aika.

9-17. Salmiakkihajonnoilla perusduunia varman päälle vetäen. 12 rastilla saan Myllärisen ja Mertasen valokeilaan, mutta yhteistyö jää Myllärisen vetämän 13-14 päättävään 20s virheeseen.

18: Helppo rasti, koska tässähän on käyty aikaisemmin. Aukon jälkeen tien ja uran yli mäkeen ja avokallintöppyrän taakse. Väärä ura ja töppyrä aiheuttavat 35s ajanhukan ja mahdollisuuden päästä Nurmosen&Sirenin seuraan loppuradalle.

18-19. Kiertovalinta. +21s välin nopeimmalle. Kaivan energiageeliä välin alussa enkä raaski heittää roskaa maastoon vaan yritän tunkea sitä jusotessani trikoiden takataskuun huonolla menestyksellä n. 200m matkan. Näytti varmaan erikoiselta.

Virhettä laskin itse 2min40s, My-O:n mukaan saldo oli 3min17s. Se on ihan hyvin. 81min kisasta suunnistin yksinäni 60min. Veikkaan, että virhettä olisi tullut enemmän muiden sählätessä ympärillä. Juoksu oli valitettavasti voimattoman tuntuista koko ajan ja alle taisikin sattua syksyn huonoin pari. Onneksi mäkeä ei ollut enempää. Iso tunnustus itselleni siitä, etten antanut sen sotkea suunnistusta. Maalissa 10min seisoskelun jälkeen loppuverkkaan (hakemaan autoa lähtökyynykseltä, toim.huom) oikea reisi pettikin alta ja ensimmäiset parisataa metriä meni aikamoiseksi köpöttelyksi. Tänään tiistaina alkaa onneksi jo tuntua paremmalta reisistössä.

Jotenkin tuntui ennen kauden päättävää sm-yötä siltä, että en ole tällä kaudella onnistunut oikein missään kovin hyvin. Kunto on ollut hyvä, mutta kaikenlaiset muut ongelmat ovat tulleet aina sotkemaan kuvioita silloin kun on olisi ollut menestysmahdollisuuksia. Mitään isompaa ongelmaa, kuten vammoja, ei kuitenkaan kaudella ole ollut. Viidestä henkilökotaisesta sm-startista olen päässyt kuitenkin viivalla ainoastaan keskarilla ja yössä, em- ja mm-katsastukset menivät myös enempi tai vähempi sairastellessa. Jatkoa varten olikin tosi tärkeää saada onnistumisen elämyksiä kauden loppuun, vaikka juoksu yössä ei mitenkään maaginen ollutkaan. Riittävä kuitenkin, ja osoitus siitä että oma perustaso on ihan kelvollinen. Sopivasti itseluottamusta ja motivaatiota pitäisi nyt löytyä talven harjoituspoluille.

SM-yöstä napsahti myös aika mukavat ranking-pisteet: 101.07. Se riitti nostamaan sijoitusta 17. sijalta yhdeksänneksi. Odotettavissa on ettei se siitä reilun viikon päästä juostavien pikkukansallisten jälkeen mihinkään muutu, joten rankisijoitus lienee sama kuin edelliselläkin kaudella. Tällä hetkellä tuo sija tuntuu ihan hyvältä, mutta toisaalta edellisten vuosien rankikehitys 21-19-17-9-(9?) koki nyt kenties pienen tasaantumisen. Toisaalta viime vuoden hypähdys oli sen verran iso, että ei tästä voi huolestua vaikkakin tänä vuonna melko paljon kärkiukkoja tuntui kärsivän loukkaantumisista. Kai sitä täytyy siitä lähteä, että ens kauel sija ei ainakaan putoaisi. Ens kauesta ehkä enemmän joskus myöhemmin, koska vielä on pari seuraviestiä jäljellä. Ensimmäisenä 25-manna nyt tulevana viikonloppuna.

And dark it was...

When the light begins to change

...when the light begins to change...
SM-keski- ja viestiviikolla kävin korkkaamassa syksyn yösuunnistuskauden ulkoiluttamalla Wilmaa lähimetsikössä. Lamppu oli jo pidemmän aikaa kaivannut tositoimiin, eikä kevään lyhyeksi jäänyt yösuunnistukauteni riittänyt kuin tyydyttämään pahimman yösuunnistusnälän. Tarkoitus oli ryhtyä hämärähommiin jo heti SM-pitkän jälkeen, mutta flunssa ja Vuokatin leiri sotkivat kuvioita. SM-viestin jälkeen Kuusankosken yömestiksiin ei ollut aikaa kuin kaksi viikkoa ja siinä ajassa olisi kaivettava riittävä yövarmuus ja -tekniikka esiin.

...I sometimes feel little strange...
Yösuunnistus on siitä mielenkiintoinen lajimuoto, että rajallisen näkyväisyyden takia sujuva eteneminen korostuu ja pitää sietää pientä epävarmuutta koska kaikkia normaalisti päivänvalossa näkyviä kohteita ei välttämättä pysty tai kannata maastossa havainnoida. Siksi ainakin itselleni on tärkeää saada sopiva itseluottamus touhuun ettei homma tuntuisi ihan vieraalta. Myös suunnassa pysyminen ja ylipäätään eteneminen on hankalampaa kun on pimeää.

...A little anxious when it's dark...
Kun jonkin asian tekemisestä tykkää ja nauttii, on siihen keskittyminen helpompaa. Kuitenkin ensimmäisillä kerroilla pidemmän tauon jälkeen yritys voi olla liian kovaa ja pienetkin asiat saattavat sotkea kuvioita. Sopivan pienen jännityksen kanssa homma on kuitenkin helpompaa. Yöllä virheet ovat helposti isompia ja niitä tuleekin pelätä sopivassa määrin. Varsinaiselle pimeän pelolle ei sen sijaan saa antaa tilaa.

...Fear of the dark..
Nyt SM-yötä ennen alla on 7 yötreeniä. Se on ihan riittävästi. Varmuus ja tekniikka on kaivettu esiin. Itseluottamusta löytyy, mutta onneksi eilenkin tuli tehtyä loppuun jalat tukevasti maan pinnalla pitävä virhe.  Vedin jopa SM-yö modelin, eli kaksi yökisaa peräkkäisinä iltoina. Ensin karsintana Uudenmaan AM-yö ja perjantaina perään Inkeroisissa yökansallinen finaalina. Molemmissa tekeminen oli pääosin hyvää, mutta parannettavaakin jäi sekä teknisellä että suorituksen hallinnan puolella. Nyt uskoisin olevani valmis SM-yöhön.

Taktiikkana tulee perustumaan kolmeen yösuunnistusteesiin, jotka Tobias Noborn naulasi IFK Göteborgin Kamratsgårdenin oveen vuonna 2005:
1) Våga stanna
2) Kolla kompass
3) Spring runt

 lähde: Kuusankosken Urheiluseura

Loppuun vielä SM-keski- ja viestiviikonloppu tiivistettynä: 16. & 21. Ei mitään kerrottavaa omista suorituksistani. Ratamestareiden suorituksista sen sijaan haluan kertoa jotain. Keskimatkan karsinta oli juurikin sellainen kuin odotettavissa oli, sitä poikkeusta lukuunottamatta että pari rastia oli sjioitettua jo finaalia varten säästettäväksi kaavailemalleni tiukalle supikkoalueelle. Yhdellä Suomen parhaimmista supikoista riittäisi kuitenkin vielä tarjottavaa iltapäivän finaalissa. Etukäteisspekulaatioissa oli, että finaalissa käytäisiin myös viereisellä huonompipohjaisella korpikuusikkomäellä kääntymässä. Nyt tilanne oli se, että suuri osa finaalin 5,6km baanasta vedettiin tuolla alueella. Rastit 4-6 oli supikossa, mutta käytännössä niistä ainoa suunnistettava väli oli kutoselle. Neloselle ja vitoselle juostiin metsäkoneen uraa. Loppupuolen rastit 12 ja 13 olivat vielä supikossa, mutta karttaa niiden löytämiseksi ei paljon ollut tarve katsella. Eipä sitä 11 rastin jälkeisessä alamäessä kyllä olisi voinut tehdäkkään, ellei sitten olisi halunnut pysähtyä paikoilleen. Voin kertoa, ettei märällä sammaleisella kivikkopohjalla jyrkässä rinteessä ei ole mukava juosta. Sama rinne hieman eri kohdasta vedettiin muuten alas jo 3-4 välillä. Ihan hyvä jos rata on monipuolinen ja koettelee suunnistuksen eri osa-alueita, mutta tällä kertaa maasto olisi tarjonnut sellaisia haasteita joita ei ihan joka päivä ole tarjolla. Fyysisinä haasteina olisin itse nähnyt mielelläni jotain muuta kuin huonossa pohjassa etenemistä, mutta joku muu saa olla eri mieltä. Odotukset rataa ja maastoa kohti olivat ehkä itsellä turhan hyvät, mutta taisivat muutkin odotella enemmän supikkoa finaaliin - sen verran isoiksi aikaerot venähtivät. Ratavalvojan lausonnossa luki muuten "Tärkeintä kuitenkin on tarkka suunnistus ja oikeat valinnat haastavassa suppamaastossa". Just joo. Ratamestarille Timo Natuselle ja kumppaneille sen verran kuitenkin lohdutusta, että naisten rata näyttää jo ihan kelvolliselta. Joku päivä mestaamanne radat saattavat vielä näyttää siltä että niiden suunnitteluun on käytetty enemmän aikaa kuin 5 minuuttia.

Sunnuntain viesti sen sijaan oli juurikin sellainen rata kuin hyvään savolaiseen mäkimaastoon tulee laatia tuon pituisille osuuksille.


Have you ever been alone at night, thought you heard footsteps behind and turned around and no-one's there? And as you quicken up your pace, you find it hard to look again because your sure there's someone there...

Seuraavana Varkaus

Viimeksi kun kirjoittelin blogiin, oli SM-pitkän finaali käynnissä Tervakoskella. Siitä on kohta jo kolme viikkoa, joten on aika työntää blogiavaruuteen uutta juttua. Tällä kertaa SM-kisojen osalta näyttää siltä, että pääsen ainakin starttiviivalle tulevana lauantaina klo 9.50 Joroisten Tervaruukinsalossa. Sen verran ajattelin kauden edellisistä SM-kisoista parantaa, että saisin aikaiseksi kaksi starttia, karsinnan ja finaalin. Toki jos tuo ei onnistu, niin sitten sunnuntain viestissä tulee viikonlopun toinen startti jossa taistellaan suomenmestaruuksista - tai ainakin sijoituksista kymppikärjessä. Sekin olisi jo parannusta muihin sairasteluiden pilaamiin sm-startteihin nähden. Suuremmat odotukset itselläni on menestyksen suhteen parin viikon päästä käytävissä yö-sm:ssä. Katse ja lampun valokeila onkin jo osittain suunnattu kohti Kuusankoskea.

Katsaus kuluneen kuun alkupäiviin näyttää tosiaan harjoituspäiväkirjan osalta tyhjältä. SM-finaalin väliin jättäminen oli fiksu veto. Sunnuntain makoilin kokonaan kotona, maanantaina olin jo duunissa ja tiistaina firmaliigassa retkeilemässä. Keskiviikko-torstai työkonferenssissä iltatilaisuuksineen ja perjantaina kävinkin sitten jo Leppävaaran mondolla vetelemässä määriksiä, eli 20*200m. eGamesin raskaammassa maastossa ei kuitenkaan kulkenu ja perinteisesti rastitkaan ei ole tulleet suoraan vastaan kun juoksu ei ole ollut normaalin helppoa. Sunnuntain pitkähköllä matkalla en yrittänytkään ylittää mukavuusaluetta ja paria nukahdusta lukuunottamatta touhu oli ihan nautinnollista. Ehkäpä edellisen illan kevyt lenkki rankkasateessa auttoi vähän kulkupoliittisesti. Tiistaina oli kova otatus firmaliigassa Kivikossa, jossa panoksena oli ei enempää eikä vähempää kuin firmaliiga-Heinosen kauan himoitseman GrandSlamin sabotointi. Yksi kaksiminuuttinen rastin etsintä ja pienempää häröilyä pilasi omat mahdollisuuteni Heinosen voittamiseen, mutta onneksi paikalle oli kärrätty muitakin kovan kaliiberin miehiä eikä GrandSlam toteutunut vieläkään. SYKE antoi valitettavasti syksyn osakisoissa sen verran tasoitusta miehistön vähyydellä, että ensi kaudella kutsuu B-lohko.

Viime viikonlopun seutuvilla olin Vuokatissa, treenaamassa, tutustumassa ensi vuoden mm-kisojen maastotyyppiin, seuraamassa maailmancupin vikoja osakisoja ja tietysti nukkumassa ja syömässä hyvin. Täytyy muuten sanoa, että oli siistiä päästä välillä leirillekin ja erityisen siistiksi sen teki hyvät treenit ja valmennus. Kausi on ollut pitkä ja omalta osaltani henkisesti aika vaikea, laidasta laitaan on menty. Tykkään kuitenkin harjoittelusta ja valmistautuminen aina seuraavan tai sitä seuraavan viikon kisoihin on ollut tänä vuonna ehkä aikaisempaa vaikeampaa. Nyt pääsi nauttimaan harjoittelusta ja niin hassulta kun se saattaa kuulostaakin, niin palasin leiriltä tuoreempana kuin sinne mennessä olin. Harjoitusjumeja jaloissa tietty on, mutta niin on varmasti muillakin. Ja karumpi tilanne voi olla niillä, jotka vetivät koko Nordic Tourin yhdeksine startteineen läpi ja jäivät sen jälkeen Vuokattiin vielä leirille. Ajallisesti se ei ole kuin sellainen 2,5 tuntia (voittoaika bonussekuntien ja laskettavien kisojen takia alle kaksi tuntia!) jaettuna kahdeksalle päivälle, mutta kovilla sykkeillä loppukaudesta. Joo joo, eihän se noin mene; samat naamat ne siellä heiluu ylimpänä ensi viikonloppunakin palkintopallilla (jos selviävät jatkoon aamun karsinnasta). Ei kukaan ole väsynyt kun korkeintaan henkisesti ja kaikista kovimmat ei edes niin.

Jotain omasta fiiliksen kehityksestä Vuokatin leirin aikana kertonee sekin, että kisan ulkopuolella kansallisessa ryhmässä juostussa ekan päivän maailmancupin sprinttikarsinnassa ei olisi ollut mitään jakoa 30 parhaan finaalin selvinneen joukkoon edes puhtaalla suorituksella. Iltapäivän finaalissakin olisi tullut rumasti turpaan. Tiistaina kovatasoisessa sprinttitreenissä taakse jäi muutama lähiaikojen mm/em-mitalisti. Viiteen vuorokauteen tuli vedettyä 10 suunnistusta, 5 sprinttiä ja 5 maaston puolella. Kolme sprinttiä kovaa ja kahdessa muussakin reippaampia osioita. Maaston puolella pari keskimatkan kisaa ja pari rauhallisempaa mm-pitkän nautinnollisessa kangasmaastotyypissä. Vuokatinvaaran mm-keskimatkan maastotyyppi sen sijaan ei ole mulle kovin nautinnollista. Pohja on varovaiselle päkiämiehelle turhan kivikkoista ja huonokulkuista ja kartanlukurytmin häiriintymisen takia muuten agressiivisuutta vaativalla keskimatkalla pieniä virheitä tulee luvattoman paljon. On siellä mäkeäkin, mikä ei tietenkään sovi pääkaupunkiseudun kasvatille. Joka tapauksessa hyvä ja tehokas leiri takana, toivottavasti palautuminen ja superkompensaatio osuu kohdilleen jotta lauantaina kulkisi.

Kajaanin NORT-sprintti, tällaisia lisää kiitos!

Online

Tätä juttua kirjoitettaessa Janakkalassa on käynnissä SM-pitkän finaalit. Itse istun kotisohvalla ja seurailen online-tuloksia netistä. Eilisissä karsinnoissa olin itsekin viivalla, mutta tänään aamulla heräsin kurkkukipuun sekä lihassärkyyn ja finaalin väliin jättäminen oli tosiasia. Tai olisihan sinne voinut lähteä könyämään, mutta keskeytys olisi ollut todennäköinen ja turhan rasituksen seurauksena tauti olisi varmasti pitkittynyt. Jo eilisessä karsinnassa juoksu tuntui yllättävän raskaalta ja aika lähellä todellista kisavauhtia sai juosta. Tuloksena omassa karsintaryhmässäni sija 4 ja aika hyvä lähtöpaikka finaaliin. No, se jäi nyt käyttämättä. 

Jaahas, Nixu näytti just menevän kärkeen 9,36km väliajassa. Hyvä!

Kauden sm-kisojen osalta trendi on kuitenkin onneksi nouseva. Keväällä jouduin jättämään sm-erikoispitkän ja sm-sprintin väliin sairastelun takia. Nyt pystyin jo juoksemaan karsinnan, joten ehkä sitten kolmen viikon päästä sm-keskimatkalla onnistuu karsinta+finaali -yhdistelmä. Toivottavasti myös viesti seuraavana päivänä. SM-yössä voisikin sitten jo hakea menestystä.

No nyt sinne väliaikaan tuli kakkoseksi sorsa, joka jo 2,36km väliajassa oli seurakaverinsa Sildin peesissä eli Sildi varmaan meni todellisuudessa vähintään 2,5min keulaan vaikka ei onlinessä näykään.

Pakko tähän väliin todeta, että finaalin väliin jääminen harmittaa. Eikä ainoastaan sen takia, että se oli syksyn päätavoite, vaan myös siksi että oikeita pitkänmatkan kisoja on niin harvassa että niitä ei haluaisi jättää yhtään väliin. Olen juosstu Suomessa tänä vuonna kaksi pitkän matkan kisaa (voittoaika yli 75min), Finsspringin ja Tampere-Gamesin. Molemmat katsastuksia. Muuten 15-tonnisella kartalla 90 minuutin kisoja ei ole tarjolla. Kuitenkin sm-pitkää varten tuli käytyä jälleen kerran lähiseudun 15-tonniset kartat läpi ja juostua omia pitkän treenejä. Seuraavan kunnon pitkän matkan kisaan mennessä kroppa ja pää ehtivät varmaankin unohtamaan tuon harjoittelun tulokset.

Viikko sitten katsastettiin maailmancupin finaalikierrokselle Jämsässä. Kisaformaatti oli mielenkiintoinen, ensimmäistä kertaa Suomessa järjestetty pudotussprintti. Aamupäivällä karsinta, ja iltapäivällä ensin välierät 16 jatkoon selvinneelle ja sitten vielä finaali. Kisa, ja erityisesti runsaat hylkäykset, ovat herättäneet runsaasti keskustelua. Itse en aio sitä soppaa enää hämmentää. Rakentavaan keskusteluun sprintin kehittämiseksi voin kyllä osallistua. Tuloksena katsastuksesta oli sija 4. joka ei riittänyt lippuun viikon päästä käynnistyvälle mc-kiertueelle, jota myös nordic o-touriksi kutsutaan.

Nyt se Nixu meni maalissa kärkeen, mut 9,36 kilsassa Fincke on mennyt paljon kovempaa.

Seuraavien viikkojen suunnitelmissa on juosta kaksipäiväinen eGames ihan tässä kotikonnuilla seuraavana viikonloppuna ja seuraavan viikonlopun kieppeillä leireillä Vuokatissa ja juosta ilmeisen kovatasoinen keskimatka ensi vuoden MM-kisojen naapurimaastossa. Sitä ennen pitäisi kuitenkin tervehtyä ja päästä takaisin harjoittelun pariin.

Nyt viimeisetkin miehet ovat startanneet. On aika keskittyä online-seurantaan.

Summer wine

Edellisen jutun lopussa lupasin jotain vähän vähemmän kuivaa juttua ja tässä sitä nyt on. Tai ei tällä kertaa tekstiä kovinkaan paljoa vaan enemmän mehustelua maukkailla kuvilla. Heinäkuun jälkeen olen treenaillut vähän vähemmän, mikä luonnollisesti tarkoittaa vähempää energian tarvetta. Ruoan määrän olenkin korvannut viimeisen parin viikon aikana laadulla. Eli ihan kaikkea kotona vietettyä aikaa en ole kuluttanut olympialaisia katsellen. Päiväruoat töissä ja joinain iltoina olen hyödyntänyt erinäisten ravitsemusliikkeiden palveluita. Ruoan seurana on ollut Chenetin J.P ja yrtit omalta parvekkeelta. Alla otos parin viikon aterioista.

 Pollo con salsa e formaggio, polenta e insalata mista

 Uunilammasta bearnaisekastikkeessa ja ohraa

 Sushimakit, misokeitot ja snacksit

 Pasta camberetto

 Kesäkurpitsaveneet soija-aurinkokuivattutomaatti-feta täytteellä

 Etanat yrttivalkosipulivoissa ja kesäkurpitsa-tomaatti-grillijuustopihvit

 Välimeren salaatti, friteraatut mustekalarenkaat ja aioli

 Tällaista herkkua oli luvassa viime lauantaina erään herran 30-vuotisbileissä.

Itselläni ei ollut mitään tekemistä tämän valmistumisen kanssa, mutta syömispuolella yritin parhaani.

Luulen, että se riitti aika pitkälle, eikä kaikki sulaneet vielä tanssilattialle.

t. nimim. "ei possua vähään aikaan"

Parit kisat on tullut tässä juostua. Ensin lauantaina 4.8. Hämeenlinnan Tarmon kansalliset Hattulassa, 10,7km paikalliseksi nopeassa maastossa (huomatkaa linkin välilehden otsikko...). Palkinnoksi tuli Victorinoxin keraaminen keittiöveitsi ja veitsen teroitin. Sitähän oli pakko kokeilla samana iltana sushien tekemisessä ja villi veikkaus on että en ikinä tule tarvitsemaan teroitinta tuohon veitseen. Lauantaina 11.8. oli Uudenmaan AM-pitkä Pohjois-Nuuksiossa Rinnekodilta. Matka oli taas perus "pitkä" 10,9km. Alkuun tuli koukittua jonkun verran eikä juoksukaan tuntunut mukavalta. Onneksi sain tsempattua itseni terästäytymään ja loppupuolisko tuli jo ihan mallikkaasti.Kaiken kaikkiaan ajasta olisi voinut olla otettavissa pois lähes 5 minuuttia.

Tänään tuli postissa vähän uusia kenkiä. Nyt ei voi ainakaan syyttää huonoa kenkätilannetta jos lenkki ei maistu. Sitä ei mun kohdalla ehkä muutenkaan tarvi pelätä. Pikemminkin pitäis herkistellä tulevan viikonlopun maailmancup-katsastusta ja seuraavan viikon SM-pitkää varten. Saa nähdä mihin meikäläisen eväät niissä kekkereissä riittää.

Heinäkuu

En ole ajatellut kirjoitella blogiin päivittäisestä harjoittelusta mitään viikottaisia kuvauksia. Ne ovat ihan yhtä mielenkiintoisia kuin rastivälikohtaiset selostukset kisan kulusta. Sitä paitsi niitä saa lukea ihan tarpeeksi muiden suunnistajien blogeista. Toki onnistuneista treeneistä tai kisoista on juttua luvassa tässäkin blogissa, mutta ehkäpä yleisemmällä tasolla. Nyt kuukauden vaihduttua elokuuksi ajattelin kirjoittaa muutaman lauseen kuluneen kuun harjoittelusta. Vilkaisemalla alla olevaa lynxin omasta harjoituspäiväkirjasta kuvakaapattua yhteenvetoa saa jo aika hyvän käsityksen eri harjoitusmuotojen ja -tehojen suhteesta.

Normaali arkiharjoittelu koostuu aika pitkälti työmatkaliikunnasta, pääosin juosten mutta myös pyörällä (kesäisin). Talvella käytän bussiakin. Niinä päivinä kun on seuran treenejä tai muuta urheilullista menoa, voi juoksut toiseen tai molempiin suuntiin jäädä väliin. Yhteen suuntaan suorilla matkaa tulee 9km, mut aika usein tulee haettua vaihtelua. Heinäkuun harjoittelu poikkesi tuosta aika pitkälti kahdesta syystä. Suurempi niistä on parin ekan viikon nelikirjaiminen l-alkuinen ja a-loppuinen ja toinen oli se että vanhempien lomaillessa mulla oli auto käytössä jolloin variaatiota sai haettua vähän enemmän kotioloissakin.

Eka heinäkuun viikko meni tosiaan Kainuussa ja tokalla tuli määrää Ylläksellä. Päälle ehti vetäistä vielä pari kesäistä perusharjoitteluviikkoa kotiolosuhteissa. Tärkeimmät kovat treenit tällaisillä viikoilla olivat 5*6min vedot, oma 5000m testi ja 75-90 minuutin reipasvauhtinen suunnistus. Höysteeksi pari voimatreeniä ja pari pitkää, niin siitä tuleekin aika lailla 15 tuntia viikkoon, kun kuitenkin kevyttä tukiharjoitteluakin tarvii jonkun verran. Normisti tulee yks lepopäivä viikkoa kohti. Harjoituspäiväkirjan analyysitoiminnon mukaan kuitenkaan 20min verkkalenkin päivää ei lasketa lepopäiväksi (lepopäivät -1 kpl), vaikka itse melkein nykyään lasken tunnin vesijuoksun tai rullaluistelun sen verran kevyiksi että lepopäivän kriteeri täyttyy.

Normaalisti kesäkuukausina ei ole ehkä ihan noin paljoa tullut määrää. Mutta nyt juoksin vain yhden rastiviikon ja senkin enemmittä herkistelemättä. Kuukausi oli hyvä päättää Ainon ja Jannen häitä juhlien ja tästä koitetaan nyt saada vähän nopeutta ja suorituskykyä elimistöön ennen syksyn tärkeitä kisoja. Tulipas aika nuivaa tekstiä, seuraavaan blogikirjoitukseen koitan keksiä jotain mehukkaampaa sisältöä.

Siihen asti Auf Winerschnitzel!

Sunshine in the air!

Tänä suvena kesälomani pituus oli ainoastaan kaksi viikkoa + pari lisäpäivää osa-aikavapaita. Alunperin tarkoitus oli pitää enemmänkin, mutta ei se kotona tai mökillä yksinään hengailu tunnu lomalta joten jätin loput lomapäivät odottelemaan syksylle, talvelle ja keväälle. Ennen ensi toukokuuta lomaa on vielä jäljellä yhdeksän viikkoa. Se on paljon se. Vaihdoin lomarahat lomapäiviksi ja keväällä töissä oli sen verran kiireistä, että pitämättömiä osa-aikavapaita on reilun parin viikon edestä. Siitä riittää pariin lapin ja pariin etelän leiriin. Ehkä yhteen pidempäänkin reissuun, esimerkiksi Uuteen-Seelantiin.

Eka lomaviikko alkoi Kalevan rastiviestillä kesä-heinäkuun vaihteessa. Rokuan hienoissa maastoissa oli siisti kirmailla ja vauhdikkaaseen maastoon tuli startattua alotuksessa jo alusta alkaen sen verran kovaa, että muut jäivät melko nopeasti. Ihan parasta kulkua ei vielä tarjoiltu, ekan kerran katoin kellosta seitsemän minuuutin kohdalla että paljonko vielä on jäljellä. Virhettä tuolla ei paljoa viittinyt tehdä ja keulassa oli kiva tulla vaihtoon. Saattoi siinä valmennuspäällikkö Sundbergkin jostain Pardalin comebackistä mainita. 8,3km taittui ajassa 37.40.

Rastiviestin jälkeen "loma" jatkui noin sadan kilsan päässä Kajaanin Joutenlammella Kainuun rastiviikon merkeissä. Maastot oli mukavia, nopeakulkuisia ja suunnistuksellisesti suht helppoja. Suuria virheitä tuolla ei pitäisi ainakaan kärkipään kavereille päästä syntymään. Itse tykkään kangaspohjaisista maastoista, joten viikolle oli kiva lähteä nauttimaan suunnistuksesta. Ekana päivänä vielä jaksoi, vaikka edellisen päivän suoritus painoi jaloissa. Vauhti taisi alkaa hyytymään viimeisiä päiviä kohti ja vikan päivän takaa-ajossa kuumassa ja pölisevässä maastossa nähtiinkin jo aika heikko mies. Sijoitus tippui neljännestä kuudenneksi kun loppukirissä ei ollut mitään eväitä jäljellä. Iso miinus järjestäjille siitä, että yhtenäkään päivänä pisimmän radan H21E sarjassa ei ollut tarjolla juomaa, ellei sitten halunnu tehdä tarkoituksella koukkasta juomapisteelle. Toisena ja neljäntenä päivänä loppumatkasta mulla kuivasi kurkkua sen verran, että juominen oli päällimmäisenä mielessä. Reitit ja tulokset löytyvät KRV:n sivuilta.
Kisojen ulkopuolisesta elämästä sen verran, että maisemanvaihdos teki hyvää ja tuli vähän nautittua kesästä. Tulihan sitä käytyä kolmessa Vuokatin MM-kisojen pitkän matkan mallimaastossakin. Edellisestä jutusta joku ehkä saattaisi vetää johtopäätöksen, että koti-mömmömmiin tekisi Parjanteen pojan mieli. Sinne taitaa vaan olla sen verran tunkua, että ei se mulla ole tavoitteena. Jos MM-kisapaikkaa haluaisi tavoitella, niin se lienee paljon helpompaa vaikka 2014. Siitä KRV:n tiedottajakin sen 2014-tavoitejutun taisi vetästä. Mutta mulle riittää se, että olen hyvässä kunnossa ja saisin sen realisoitua johonkin muuallekin kuin Lynxin testijuoksutilastoihin.

Kainuusta reissu jatkui suoraan Ylläkselle ja seurauksi sinne sain vanhemmat. Kainuu päättyi perjantaina ja samana iltana oltiin mökillä. Takaisin ajeltiin reilua viikkoa myöhemmin sunnuntaina. Kahdeksan vuorokautta tuli siis vietettyä keskikesän auringossa. Meno- ja vikaa päivää lukuunottamatta kelit olivat nimittäin vähintäänkin kohtuulliset. Elämä on aika helppoa kun ei tarvitse miettiä mitään erikoista. Päivärytmi tuppaa koostumaan tuolla niin kesällä kuin talvellakin treenistä, ruokailusta, saunomisesta ja nukkumisesta. Mitäs muuta sitä ihminen kaipaisi? Kesällä tulee tietysti juostua enemmän ja hyödynnettyä alueen suunnistusmaastoja sekä korkeuseroja. Määräällisesti ei siksi pääse samoihin tunteihin kuin talvella, mutta pitäisin kahdeksan päivän saldoa 26h5min ihan hyvänä. Varsinkin suoraan viiden kisan viikon päälle ja etelänmiehelle. Ei tässä mitään taivaisia sentään olla. Viikon päätteeksi osallistuin vielä Äkäslompolon ympärijuoksuun, jossa väsynyt kroppa liikahti vielä yllättävän hyvin. 8,5km reitti taittui aikaan 27:55 eli 3´17/km vauhdilla. Reitti on melko mukava; puolet asfalttia, loput polkua ja sattuu matkalle myös Äkäsjoen ylittävä riippusiltakin. Alla vielä parri kuvaa lomalta, ei sen enämpi.

Loppukiri telttaan sateelta suojaan (kuva: Ylläksen nousu)

This is my church, this is where I heal my hurts