sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Taupo

Luku 6: Taupo

Uuden-Seelannin reissun viimeinen viikko 18.1.-25.1. tuli vietettyä Taupo -järven ympäristössä. Urheilullisesti juoksua tuli enemmän kuin pitkiin aikoihin ja turismipuolella tarjolla oli kaikenlaista luonto- ja elämysaktiviteettia. Harjoitustunnit kertyivät trail runningista, palautuminen kuumista kylvyistä ja päikkäreistä, syöminen grillailuista. Yksi kovempi harjoite tuli tehtyä, muuten tarkoituksena oli totuttaa jalkoja suurempiin määriin. Kilometrejä ei kertynyt kuitenkaan älyttömästi, siitä piti huolen nousumetrit ja mutkaiset polut. Sellaisia 30km päiviä tuli kuitenkin ainakin muutama. Paikoitellen tuntui jopa siltä, että kohta kilometrejä on alla sellainen määrä että juoksu tuntuu taas juoksulta. Paitsi että hermosto ja tukilihakset olivat jo aika hyytyneitä ja lenkkikaverit juoksivat liian kovaa. No nyt on joka tapauksessa perusjuoksua sulilla maastoilla alla ja Suomen talvessa voi keskittyä laatuun.

Edellisissä reissun postauksissa on ollut paljon tekstiä ja liian vähän kuvia. Nyt parempien nettiyhteyksien ääreltä voi keskityn visuaaliseen puoleen jaarittelun sijasta. Alla kuvia viimeiseltä NZ-viikolta. Katsotaan josko vielä kirjottelisin jonkun matkayhteenvedon jetlagista toivuttuani.

Hunua falls, lenkki+uinti

 
 lenkilllä Hukassa

Rotorua, haiseva piknikki

Mt. Doomin (Mt. Ngauruhoe) huipulla

Mt. Doom

Tongariro crossing volcanic hazard zone 

lenkkimaisemaa 1

lenkkimaisemaa 2

lenkkimaisemaa 3

Kaituna river rafting
 
treenihien huuhtelua kuumassa purossa

Orakei Korako thermal park

majoituksen hot pool

paikallinen tapa suoristaa ruoto ennen lentomatkaa


Nyt olen siis jo kotona, töihinkin pitäisi vissiin mennä huomenna viiden viikon loman jäljiltä. Lennot sujuivat hyvin ja nopeasti. Olin perillä samana päivänä kuin lähdinkin (01:00-14:30). Lähipäivien ohjelmassa töihin totuttelun lisäksi lepoa ja ehkä muutenkin pitää totutella taas arkielämään. Ja Suomen harmaaseen talveen.

maanantai 21. tammikuuta 2013

Sprint the Bay



21.1.2013

Luku 5: Sprinttaa lahti


Kaksi sprinttikisaa kolmena päivänä peräkkäin aikalailla suoraan viimeisen maailmancupin kisan päälle. Kuulostaa rankalta? Sitä se varmasti onkin jos juoksee kaikki tosissaan. Alle ja päälle tuollaiset rykäisyt vaativat tietysti kunnon verryttelyt ja ehkä aamulenkitkin herättelyksi. Omalta osaltani ohjelmaa oli helppo keventää kun ensimmäisessä sprintissä laskeuduin aidan ylityksestä hieman huonosti viistoon rinteeseen ja nilkka pyörähti hieman. Ilman teippejä olisi juoksut jääneet siihen, mutta nyt pystyin juoksemaan loputkin kisat. Toisen ja kolmannen päivän aamukisat tarjosivat sen verran muhkuraista pohjaa muutenkin kovilla oleville jaloille, että niissä jalkaa joutui väkisinkin varomaan ja siinä oli sopiva syy ottaa nämä sprintit pykälää matalammilla tehoilla.

Sprint the Baystä jäi kyllä kokonaisuutena ihan positiivinen kuva. Tarjolla olleesta kuudesta sprintistä lähes kaikki olivat erilaisia. Oikeastaan viimeinen kisa ei enää tarjonnut maastollisesti tai suunnistusteknisesti mitään uutta, mutta muuten ei päässyt kyllästymään. Ensimmäiseen, WRE-statuksen, kisaan oli saatu kartanvaihdolla melko haastavia välejä aika paljon yhden monimutkaisen rinteessä sijaitsevan koulurakennuksen ympärille. Toisessa kisassa nousua oli vain 5m ja kisa juostiin suurimmaksi osaksi Uuden-Seelannin suurimmassa vesipuistossa. Kengätkin kastuivat. Kolmannen kisan maastosta 70 % oli kuivaa joenpohjaa, jossa tiheät, läpipääsemättömät pusikot ja niiden väliset kapeat väylät muodistivat suunnistushaasteet. Neljäs kisa käytiin Napierin Art Deco –rakennusten seassa ilman suurempia monimutkaisuuksia. Kotikenttäedusta ei helpolla radalla ollut hyötyä (neljä yötä majoituimme kadun toisella puolella maalialueelta). Viides kisa juostiin ryhmäyhteislähdöllä laitumilla loppunousulla höystettynä. Viimeinen kisa tarjosi suomalaisittain perussprinttiä Hawelock Northin keskustassa. Oman kisansa jo juosseet pääsivät kannustamaan maaliintulijoita suoraan ravintolan terrasilta.

Virhettä tuli tarpeettoman paljon. Toki kahdessa aamupäivän kisassa keskittyminen ei ollut huipussaan, mutta erityisesti ekana päivänä tein muutaman ison virheen, ehkä hätäilyn tai sitten puuttuvan sprinttitatsin takia. Lisäksi tein mielenkiintoisen sprinttiteknisen huomion; maastoedellä-tekniikan miehenä ylikartoitetuilla alueilla tulee usein pelattua varman päälle ja otettu varmasti sallittu ja helposti juostava reitti jolla kuitenkin voi hävitä sekunnin tai pari. Mikäli maasto näyttää siltä, että kohde voi olla kartassa kielletty tai oma ennakko ei vastaa täysin näkymää, on edessä joko vähintään yksi ylimääräinen kartanlukukerta tai varmanpäälle-valinta. Suomessa pieni kukkapenkki voi olla kielletty, mutta täällä esim puolitoistametrinen muuri voi olla kartassa maavalli tai ylipäästävä aita yli kaksi metriä korkea. Kielletty pensasaita voi olla pari milliä ohut tai kielletty tonttivihreä pari puskaa. Kyllä siinä silti jotain logiikkaa on täälläkin, mutta kun kaikkea ei suuresta yrityksestä huolimatta saa kartalle, niin kompromisseja tulee väkisin. Osittain tämä voi johtua myös reitinvalinnallisista syistä. Kielletyn alueen nauhoja ei tietenkään näin pienissä kisoissa käytetä eikä valvontaa ole. En tiedä kuinka monta koko kuuden startin kisasetin 333 osallistujasta olisi pitänyt hylätä jostain rikkomuksesta, mutta itse veikkaisin 50 % menevän rikki että heilahtaa. Oma ratkaisu oli täällä pelata varman päälle epävarmoissa paikoissa, mutta yksittäisissä tärkeissä kisoissa pitäisi vetää aggressiivisesti riskilläkin ja toivoa ettei tule rikkoneeksi sääntöjä. Tämä edellyttää hyvää muttei ylipiperrettyä karttaa eli käytännössä sopivaa maastoa (eikun puistoa tai korttelia tietysti).
Kartat, tulokset ja väliajat löytyvät kisasivuilta.

Pari tiukinta väliä alla kuvina.








Isä lähti sprinttisarjaa ennen jo pikkuhiljaa kotimatkalle, joten siirryin lopun maajoukkueporukan matkaan. Kolme päivää meni siis aika tiukasta sprinttailun merkeissä ympäri Hawkes’ Baytä. Sanoisin, että tämän reissun suunnistukset ja kovatehoiset ja –alustaiset juoksut olivat nyt tässä ja seuraavaksi Taupolla siirrytään rauhallisempaan määrän keräilyyn. Toivottavasti jalat kestää juoksua (tai vaellustakin), jottei kurvaaviin harjoituksiin tarvitse ryhtyä.



sunnuntai 13. tammikuuta 2013

+34C

Luku 4: Ei kule helteessä

Ei kule. Se ei toisaalta ole mikään ihme. Pohjia on, terävyys puuttuu. Siihen kun laitetaan fyysinen baana avoimessa laidunmaastossa ja höystetään sellaisilla hellelukemilla joihin ei Suomessa törmää, niin on selviö ettei tämän päivän maailmancupin prologi+takaa-ajo yhdistelmästä ollut odotettavissa oikein mitään. Silti olin prologissa yllättävän lahna. Puhtaallakin suorituksella olisi tullut tappiota min/km. Kävelyaskeleet loppusuoralla oli lähellä. Ja lämpöä varjossa oli vasta 29C aamulla puol kymmenen aikaan. Puolen päivän aikaan mittari oli kivunnut 34 asteeseen ja kuuluttuja kertoi hänen mittarissaan lukemien olevan 40. On siinä Suomen talven keskeltä tulleella miehellä ihmettelemistä. Iltapäivän takaa-ajon aikoihin lukemat olivat 32, mutta pilvet ja tuuli pitivät olotilan jotenkin siedettävänä. Erityistä lämmittelyä tuossa kelissä ei kuitenkaan tarvinut tehdä. Takaa-ajo olikin aika mielenkiintoinen, koska maasto oli 90% avointa laidunta. Sain nostettua sijoitusta kahdeksalla pykälällä, mutta muuten tuloksissa ei ole kehumista (tulevat ehkä joskus tänne). Loppulenkille lähdettäessä (alle 10 min jäljellä) olin vielä kiinni viimeisessä mc-pistesijassa, mutta koko kisan ajan haitanneet jalkakivut ja krampit yltyivät niin pahoiksi ettei suunnistamisesta tai juoksustakaan meinannut tulla mitään. Lähinnä keskityin saamaan hyväksytyn tuloksen. Nillkateippaukset, rinteissä juokseminen ja todella kova maapohja taisivat olla juoksuun ja suunnistukseen tottumattomille jalkapohjille aika rankka setti. Polvesta ei onneksi ole ollut harmia.

Suomen miesten menestymättömyydestä Uuden-Seelannin mc-kiertueella ei kannata kuitenkaan urheilijoita syytellä. Juoksukilsoja ei kenelläkään ollut paljoa alla ennen tänne tuloa, joten odotuksetkaan eivät olleet kovia. Menestystä janoavat pesupaikan purnaajat voisivat vaikka ensi alkuun lahjoittaa suunnistusliitolle rahaa. Satatonnia riittäisi varmaan mahdollistamaan sen hetkisen parhaan miehistön lähettämisen tälläiselle kiertueelle. Ensi vuonna turkki ja sitten tasmania kaipaisivat varmaan liiton ulkopuolista tukea. Omilla (tai isän) rahoilla reissatessa on se hyvä puoli että en koe olevani menestysvastuussa, ainakakaan kovin paljoa. Pääasiassahan täällä ollaan elämyksien ja treenien perässä. Silti vähän tänään prologin jälkeen hävetti kantaa suomipaitaa yllään. Onneksi normaaliin kisakauden alkuun on vielä aikaa.

molemmat jalat ilmassa

Kisat täällä jatkuvat huomisen lepopäivän jälkeen. Josko sitä vaikka kevyttä pyöräilyä viinitiloille tulis harrastettua. Tiistaista alkaen juostaan Sprint the Bay tässä Hawkes Bayn alueella. Kaksi sprinttikisaa päivässä kolmen päivän ajan takaa sen ettei täällä pääse veltostumaan. Katsotaan miten jalkapohjat ovat ylihuomiseen mennessä toipuneet. Kävely kuitenkin onnistuu jo.


Edelliseen postaukseen liittyen pitää vielä mainita, että pääsin kuitenkin juoksemaan mc-sprintin "b-finaalissa". Rata oli jopa sama kuin mc-finaalissa, joten väliaikavertailukin onnistui. Kolmoselle tuli otettua huono reitinvalinta ja huono toteutus sekä juostua vielä harhaan, mutta muuten sujui ihan kohtuullisesti. Tiukka sprinttirata jollaista ei Suomessa saisi tehtyä. Tosin tarpeettoman pitkä. Samoin liian pitkä oli myös oceanian pitkän matkan mestisten rata pari päivää myöhemmin. Voittaja selvisi ainoana alle kahden tunnin. Itse juoksin reipasta vauhtia 1h40min, jätin pari rastia väliin ja tulin pois. Hyvä kontinentaalin pitkän matkan treeni kuitenkin. Käytännössä kukaan kovista kavereista ei juossut koko rataa.


 Vähän tekisi jo mieli pitkälle lenkille tänne.

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

MC Manga Pirau feat Feilding



Luku 3: Feilding ja MC 3-7.1.2013


Tongariron jälkeen edessä oli siirtyminen Feilding nimiseen pikkukaupunkiin 3-6.1.2013 väliseksi ajaksi. Mitään ihmeellistä nähtävää kyseisessä kaupungissa ei ollut. Kyseessä on 14 000 asukkaan pieni mutta kaunis kaupunki joka on maatalousvaltaisen alueen keskuspaikkoja. Läheiseen Palmerston Northin isompaan kaupunkiin ei kuitenkaan ole matkaa kuin 20km. Feildingin suurimpana saavutuksena voidaan pitää Uuden-Seelannin kauneimman kaupungin tittelin voittamista 14 kertaa. Tässä kaupungissa toiminta keskittyi vähän enemmän suunnistuksen ympärille. Saapumispäivänä kävin muutaman kymmenen kilsan päässä treenikartalla toteamassa puolet maastosta hakatuksi ja lopulla puoliskolla kartta ei pitänyt paikkaansa tai kaatuneet puut hidastivat etenemistä. Onneksi viereiselle beatchille pääsi treenin jälkeen vähän nauttimaankin maisemista ja aurinkoisesta kelistä. Täällä osa hiekkarannoista on näköjään yleisiä ajoteitä nopeusrajoituksella 30 km/h, joten pitihän sinne ihan aaltojen tuntumaan ajaa auto parkkiin.

4.1. oli ensimmäisen Oceania Carnivalin vuoro. Maasto oli aika nautinnollista, tasaista ja nopeaa, joten siellä oli hyvä tehdä reipasvauhtisempi treeni. Illalla rastiviikon avajaisissa esitykset vaihtelivat maorinkielisestä puheesta, lampaiden keritsemiseen ja lentonäytökseen.

5.1. rastiviikolla oli toinen kisa, mutta itse kävin mc-mallimaastossa ihmettelemässä uutta maastotyyppiä. Maasto ja ratamestarin maininta siitä että kaikki tulevat itse kisassa tekemään virheitä kertoi jo aika paljon siitä mitä tuleman pitää. Ajelua tuli aika paljon, ei ehkä kilometreissä (200km), mutta ajallisesti sitäkin enemmän. Molemmille suunnistuspaikoille ajeltiin nimittäin sellaisia polkuja pitkin että Suomessa niitä ei enää kutsuttaisi teiksi. Perille päästiin – ja takaisinkin.

6.1. piti herätä jo aikaisemmin sikeästä unesta. Aamulenkin ja aamupalan jälkeen 80km ajelua lähtökaranteeniin ja kisavalmistelut. Taktiikkanani oli välttää isoja virheitä ja ottaa varman päälle koska maasto ei tuntunut olevan vielä ihan hallussa. Taktiikka toimikin suht hyvin rastille 13 asti, mutta seuraavalla välillä juutuin käytännössä täysin puskaan ja menetin 2 minuuttia. Tuona aikana en ottanut kuin korkeintaan muutaman juoksuaskeleen. Kisan jälkeen kävin juoksemassa välin uudestaan ja oikealtahan se olisi pitänyt mennä. Kisassa välin taktiikkana oli etsiä alkuun maasto edellä hyvin juostavia kohtia, mutta ajauduin sen takia liikaa vasemmalle. Olisi pitänyt kiertää tämän jälkeenkin valkoisten kautta oikealta, mutta en tajunnut vihreän viivoituksen olevan niin huonoa. Sanomattakin on selvää että tällainen virhe on tarpeeton ja treeni tai pari vastaavassa maastotyypissä olisi voinut ehkäistä sen. Nyt siihen ei kuitenkaan ollut mahdollisuutta. Sen sijaan rasteille 16 ja 17 tekemäni virheet olisi pitänyt nytkin välttää, mutta 14 välin painoi ilmeisesti sen verran takaraivossa ettei suunnistus ollut riittävän terävää. 16 rastinotto perustui liikaa mustaan äksään, mutta jo verryttelykartassa olleen yhdeksi laudaksi osoittautuneen mustan äksän perusteella taktiikka olisi pitänyt valita toisin. Lisäksi rasti oli sen verran piilossa että pääsin livahtamaan 5m sen oikealta puolelta ohi. Sijoitukseksi muodostui 39, mikä ei tietenkään tyydytä. Tuossa maastossa huonollakin kunnolla olisi voinut saalistaa hyvän sijoituksen koska homma ratkaistiin suunnistamalla. Päällimmäiseksi jäi kuitenkin revanssihenki maastoa kohtaan, sillä uskoisin toisella yrittämällä hallitsevani maastotyypin paremmin. Lisää samanlaisia haasteita ei kuitenkaan ole täällä tällä erää luvassa. Vaikka alussakin tuli virheitä ja isoja aikatappiota väleillä, niin juoksemalla lopun samalla melko lailla safety-taktiikalla sijoitus olisi voinut olla 20. Käytännössä tuo yksi väärä reitinvalinta hajotti oman pakkani lopullisesti.

 
karttaa, tuloksia ja muutakin kisoista voi katsella täältä. video.


Kisan jälkeen matka jatkui pääkaupunki Wellingtoniin ja katse kääntyi seuraan päivän sprinttikarsintaa. Ennen kisaa ehdin vielä aamupäivällä käväisemään lyhyellä verkkalenkillä kasvitieteellisessä puutarhassa, tällä kertaa kuitenkin sprinttikartan kanssa. Ylös mäellä ajelin cablecarilla joten ensimmäinen kaupungin nähtävyyksistä tuli jo bongattua siinä samalla. Sprintistä käteen jäi sija 42. kun seuraavan päivän finaalin pääsi 40 juoksijaa. 4 sekuntia nopeampi aika olisi vaadittu, mutta tänään sitä ei irronnut. Lopussa pari pientä reitinvalintavirhettä tietysti harmittaa, mutta kokonaisuutena olen tyytyväinen suoritukseen. Fyysinen vire on kuitenkin tällä hetkellä sellainen, että käytössä on oikeastaan vain yksi vaihde ja se on sama riippumatta siitä juostaanko sprinttiä vai pitkää. Suorituksella oltaisiin kuitenkin mitä todennäköisimmin sijoituttu suomessa missä tahansa sprintissä kymmenen joukkoon. En ole pettynyt suoritukseen, mutta eniten harmittaa se että tämän tason kisoja ei pääse liian usein juoksemaan ja huominen mahdollisuus jäi nyt saavuttamatta. Lisäksi voi olla niin, että viimeinen NZ:n viimeinen MC-kisa ei tarjoa minulle menestymisen mahdollisuuksia (fyysinen ja paljon nousua), joten MC-pisteet tältä kiertueelta eivät tule olemaan huimat. Saatan jopa tällä menolla pystyä haastamaan Muukkosen maailmancupin viimeisen sijan tavoittelussa kaudella 2013. hymiö.




Nyt lienee olemaan aika lähteä etsimään ravintolaa illallista varten. Tarjontaa täällä kyllä riittää laidasta laitaan. Tähän mennessä on syöty: intialaista, laosilaista, pizzaa, kiinalaista, fish&chips, erilaisia salaatteja, vietnamilaista, japanilaista, malesialaista, thaimaalaista, hongkongilaista, erilaisia mereneläviä, pihviä sekä tietysti lammasta jota täällä on paljon tarjolla. Aika monet ruuat ovat friteerattuja. Maorikulttuurissa lihavuus on ollut menestyksen symboli, joten ainakin heille pulskan pysyminen pitäisi tällä tarjonnalla olevan helppoa.

keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Kuulumisia




ajattelin yrittää kirjoittaa Uuden-Seelannin reissusta blogiin lyhyitä kuulumisia sen mukaan kun nettiyhteyksiä on tarjolla. Katsotaan montako lukua tulee. Pari ensimmäistä lukua lataankin tähän samaan settiin, koska ensimmäisen hotellin kivikautinen nettiselain ei suostunut päästämään minua uuden jutun kirjoituspuuhiin.

luku 1: perillä Aucklandissa

38 tunnin matkustamisen jälkeen oli helpotus päästä vihdoin perille. Lennot 7h+11h+3h menivät ihan ok, varsinkin kun kaksi ensimmäistä lentoa sattuivat yöaikaan eli niillä pystyi nukkumaan jonkin verran. Noususta menee pari tuntia ennen kuin illallinen on tarjoiltu, syöty pois ja roskat kerätty ennen kuin matkustamo hiljenee. Aamulla aamupalan kanssa sama systeemi, mutta toiseen suuntaan. Siitä voi itse kukin laskeskella paljonko esimerkiksi tuolla ensimmäisellä lennolla on tehokasta nukkumisaikaa tarjolla. Muutenkin mielenkiintoista matkustusaikataulu kun heitetään sotkemaan vielä 11 tunnin aikaero, niin on selvää että pelkkä matkustaminen ottaa koville. Aikaeroon aklimatisoitumista helpottamaan tuli onneksi päivä Pekingissä. Kone oli aamulla seitsemän aikoihin kentällä ja jatkolento lähti 10 tuntia myöhemmin, joten olimme jo etukäteen hommanneet Kiinan viisumit ja pääsimme näin ollen tekemään pikatutustumisen Pekingiin ja liikuntaa jaloille. Kielletty kaupunki ja Taivaallisen rauhan aukio -check. Oli muuten aika kylmä, -6C. Onneksi oli lentorepussa trikoot farkkujen alle ja ylimääräinen kerrasto tätä varten. Mutta väsyneenä ja kylmissään ei tuon pidempää aikaa olisikaan pystynyt tuolla olemaan. Seuraavalla lennolla nukuttikin edellistä paremmin. Sydneystä Aucklandiin olikin enää aamulla lyhyt pyrähdys. New Zealand Airlinesilla olisi voinu tosin lentää pidempäänkin. Keski-maan virallinen lentoyhtiö saisi minulta kouluarvosanan 9, Finnairille ekasta pätkästä napsahtaisi ehkä 8 ja Air Chinalle korkeintaan 7. Tähän väliin täytyy vielä ihmetellä, että miten tehokkaasti sormusten herra ja nyt hobitti on onnistuttu täällä brändäämään. Esimerkiksi Air New Zealandin turvallisuusvideossa esiintyi pelkästään haltijoita, hobittejä, kääpiöitä sun muita örkkejä. Luulisi paikallisten saaneensa kohta jo tarpeeksi hobittihihhuleista ja haltijakielen puhujista.

Paikallista aikaa majoittuminen tapahtui siinä kello viiden teen aikoihin. Lyhyen lepäilyn jälkeen kävin pienellä lenkuralla tsekkaamassa Mount Edenin, joka on korkein Aucklandin kaupungin alueella olevista noin 50 tulivuoresta. Mistään everististä ei kuitenkaan ole kyse, kun korkeus meren pinnasta on 195m. Maisemat olivat kuitenkin hienot kaupunkiin päin. Ihmettelemistä riitti myös erilaisissa kasveissa ja vasemmanpuoleisessa liikenteessä jonka kanssa pitää olla tarkkana juostessakin. Illallisen jälkeen unta ei tarvinnut odotella ja univelkoja sai vähän kuitattua reilun 9 tunnin unilla. Turismipuolella tutustumista Aucklandiin, ympäristöön ja varmaankin eläintarhaan bongaamaan kiwejä, tuituita yms vain paikallisia lajeja. Urheilupuolella tänään ”kisa” totuttelumielessä ja huomenna ehkä vähän reippaammin jos siltä tuntuu. Kulkupoliittinen ennuste on se, että mitään lentoa ei täällä tule löytymään, vaan enemmänkin mennään 750km hiihto- ja perusvoimapohjilla. Jos polviongelmia ei olisi ollut, niin varmaan terävyyttä juoksuun löytyisi nyt eritavalla.

Aucklandin cityä mount Edeniltä.


Luku 2: Kaikenlaista

Kilpailukausi käynnistyi jo ennen vuoden vaihdetta. Tai ei kai se virallisesti voi edes alkaa ennen vuotta 2013, ainakaan suomalaisen käsityksen mukaan. Täällä kesä ja kisakausi on juuri nyt parhaimmillaan. Toisaalta bäitä Pre Oceania 2013 kisoja ei edes oikein voi kisoiksi nimittää. Aikalailla iltarasti-periaatteella mentiin ja esim lähtöaikoja ei etukäteen ollut ja ilmoittautumaan pystyi paikan päälläkin. Hyvät kisat ja mukavat maastot ainakin näin alkajaisiksi Foothill forestissa. Vähän painoi jetlaaki vielä enkä ihan tosissani ollut liikkeellä, paitsi toisena päivänä vähän totisemmin päästelemässä liiat kisahöyryt pois.

Ekan kisan jälkeen (eli 30.12.) ajelimme vähän pidemmän lenkin kautta ja muutamalla pysähdyksellä takaisin hotellille päin. Kisapesun hoidin Pihalla eli kävin kokeilemassa Tasmanian meren aallot. Vesi oli juuri sopivan virkistävää. Pitkään ei olisikaan voinut uida ettei merivirrat olisi vieneet mennessään. Samalla tuli bongattua myös Lion Island.

Lion Island Pihalla

Foothill forest


Toisen kisan jälkeen vierailu eläintarhassa ennen uuden vuoden vieton tarkkailua Auckland Cityssä. Hieno ilotulitus ja paljon porukkaa liikkeellä. Ilmeisesti täällä ei saa ammuskella omia paukkuja, koska niitä ei näkynyt. Hyvä näin. Tosin pimeäähän täällä tulee vasta joskus yhdeksän jälkeen, joten paukuttelu pitäisi ajoittaa aika lyhyelle jaksolle.
Uusi vuosi alkoi monipuolisella päivällä. Aamulenkillä haetun aamupalan nautittuamme matka jatkui Aucklandista etelään päin. Ensimmäinen stoppi botanical gardenissa (eri metsässä bongatut puulajit tutuiksi - tai no ehkä kaksi muistan) ja lounasteluiden jälkeen kiiltomatoluolat. Mielenkiintoinen setti, mutta löytyy niitä karstiluolia Euroopastakin. Siitä ajelua ja illaksi National Park Villageen Tongariroon ja reilun tunnin lenkki lähipoluilla. Illalinen napaan sormusten herran tuomiovuorta katsellen (isompi mount Ruapehu näkyy muuten majoituslodgemme huoneen ikkkunaan).
Nyt vuoden toisena päivänä ohjelmassa oli pidempää lenkkiä Tongariron kansallispuistossa. Selvästi pisin juoksulenkki sitten Mammuttimarssin tuli heitettyä ja polvi oli ihan ok. Eri asia sitten on kuinka hyvin tämä palveli neljän päivän päästä alkavaa maailmancuppia (keskimatka+sprintti+keskimatka). Maisemat olivat pienestä pilvisyydestä huolimatta sellaisia, että ei niitä yksinkertaisesti voi jättää väliin. Ilman loppuvuodesta vaivannutta polvea olisin varmaan juossut itseni jumiin jo ennen ensimmäistä mc-starttia. Hyvä puoli taas on se, että jos jalat kestää, niin loppureissusta kaikkien kisojen jälkeen voi läheiseltä Taupo-järveltä käydä muutaman lenkin vetämässä näissäkin maisemissa. Valitettavasti kuuluisa Tongariro Crossing taitaa pysyä kiinni vielä ainakin seuraavat kolme-neljä viikkoa. Syynä tähän on Mount Tongariron elokuinen purkaus ja siitä asti jatkunut aktiivisuus. Kraaterijärven lämpötilaa seuraillaan jatkuvasti ja muutokset ovat kuulemma olleet sellaisia että yksi osuus reitistä on varotoimena suljettu toistaiseksi. Huomenna (3.1.) sitten matka jatkuu kohti Filedingiä ja seuraavana päivänä onkin jo taas aika sovitella suunnistuskenkiä jalkoihin.

Waitomon kiiltomatoluolan suu. Exit only.

Mount Doom eli Mt. Ngauruhoe. Ei kovin pelottava.

 Sama vuori lähempää ja karummassa ympäristössä.

   
Vasemmalla tyypillistä kunnostettua metsäpolkua, oikealla Tongariron avoimempaa tramping trackiä.